24. huhtikuuta 2018

The ONE Colour Obsession



Oriflame The ONE:n kevään uutuuspuna on värikäs Colour Obsession. Puna lupaa olla huomiota herättävä popshock-sävyvalikoimallaan. Mitä ikinä se tarkoittaakaan, koska popshock on isää tarkoittava slangisana ja en näe siinä yhteyttä huulipuniin. Mutta vapaasti tulkiten voisin kuvitella nimen tarkoittavan kirkkaita shokkivärejä. Vaikutelmaa lisätään Chromaload tekniikalla, joka lupaa sävyistä entistä intensiivisemmät. Sävyvalikoima onkin laaja, mutta pitäytyy melko perussävyissä pienin vivahde-eroin. Kaiken kaikkiaan sävyjä on 10 ja näytteenä tilasin lähes jokaisen testattavaksi, ainoastaan sävy Red Fever oli loppu.



Puna on pakattu tyylikkään hopeiseen hylsyyn. Avatessa ensimmäisenä havaitsee herkullisen vesimelonin tuoksun. Tuoksu on melko voimakas ja makean karkkimainen, joten tuoksuherkille puna ei välttämättä sovi. Huulille levittäessä tuntuma on huulivoidemainen. Puna on kosteuttava ja liukuu huulille vaivattomasti jättäen geelimäisen kiiltävän lopputuloksen. Näiden kanssa huulten on oltava priimakunnossa, koska huomasin punan kasaantuvan vähänkään kuiviin kohtiin ikävän näköisesti.



Geelimäisen koostumuksen takia punat eivät ole myöskään niitä kestävimpiä, mutta ne ovat todella mukavan tuntuisia huulilla ja sen vuoksi annan asian anteeksi. Sävyjen pigmenteissä on suurta vaihtelua ja niistä onkin paras puhua yksitellen. Kaikki punat on kuvattu huulilla ilman rajauskynää, jotta kynän sävy ei muuta punan sävyä. Liukkaat punat leviävät herkästi huulilla, joten varsinaiseen käyttöön suosittelen rajauskynää. Yllä myös swatch kädellä, jossa sävyt ehkä todenmukaisimmat, jostain syystä huulilla kuvattuna sävyä oli vaikea saada oikeanlaiseksi. Järjestys on ylävasemmalta alkaen sama kuin alla.



Nude Appeal
Joukon pliisuin ja tietenkin suosikkini on nudesävy. Nudeksi se on yllättävän värikäs hylsyssä ja säikähdinkin aluksi sitä hieman. Mutta huulilla sävy laimeni lämpimäksi nudeksi. Pigmenttiä on todella vähän ja puna on läpikuultava. Se sopiikin parhaiten luonnolliseen your lips but better -lookkiin ja sitä voi huolettomasti sipaista huuliin missä vain, vaikka ilman peiliä. Tätä käyttäessäni olen usein jättänyt rajauskynänkin pois.

Peach Passion 
Nimestä olettaisi sävyn olevan persikkainen, mutta minun silmiini se vaikuttaa enemmän kirkkaalta koralliselta. Pigmenttiä ei taaskaan ole paljoa.

Pink Possession
Astetta pigmenttisempi on räikeän neonpinkki Pink Possession. Sävy on kylmä, hieman jopa lilaan vivahtava.

Magenta Mania
Jos edellinen ei ollut tarpeeksi räikeä, on astetta tummempi ja vielä enemmän lilaan vivahtava kylmä fuksian sävy sun juttu.



Coral Graze
Kuin Peach Passionin tummempi versio, myös pigmenttisempi. Kaunis lohenpunainen, ei niin neon kuin aiemmat.

Tempting Orange
Hyvin paljon edellisen sävyn kaltainen, mutta lämpimämpi. Oranssin ja punaisen rajamailla. Yksi joukon pigmenttisimpiä.

Red Rage
Klassinen kylmä punainen, melko tumma kuitenkin. Joukon pigmenttisimpiä. Harmi kun seuraava sävy Red Fever oli näytteistä myyty loppuun, mutta sen uskoisin olevan vain lämmin versio tästä.

Purple Power
Purple Power on nimensä mukaisesti kaunis violetti, mutta pigmentissä paljon toivomisen varaa.¨

Cherry Crave
Edellistä ruskehtavampi violetti. Tosi pigmenttinen, yksi joukon parhaita.



Olin hieman pettynyt puniin niin pigmentin kuin värien puolesta. Kädellä ja hylsyssä värit näyttävät kirkkailta ja intensiivisiltä, mutta koostumus vie pigmentistä suurimman tehon ja väritkin tuntuvat latistuvan huulilla laimeammiksi. Joitakin ihan siedettäviä sävyjä löytyy, kuten Cherry Crave, Red Rage ja Tempting Orange. Niissä on pigmenttiä sen verran, että ne ovat käyttökelpoisia. Muut jäävät huulilla epätasaisiksi. Suosikkini Nude Appeal menee neutraalin sävynsä vuoksi luonnollisessa lookissa. Silti en ehkä voi täysin suositella näitä punia, koska samat sävyt tuntuvat kulkevan sarjasta toiseen vain eri koostumuksilla, joten näitä sävyjä haluaville on laadukkaampiakin saman sävyisiä muissa The ONE punissa.

Oliko joukossa kivaa sävyä?

18. huhtikuuta 2018

Oriflame ostoksia

Oriflamen tilaus saapui taas postissa, tavaraa on muutamalta jaksolta. Kameran kanssa on ollut hieman ongelmia, joten siitä johtuen postauksen kuvat ovat puhelimella otettuja. Pahoittelut siitä.


Uutuuksia on tullut lukuisia ja kestosuosikki Love Potion sai jatkokseen So Tempting -version. Se ei ole parfyymi, vaan tuoksusuihke ja sen kaverina on saatavilla myös hierontaöljy. Love Potionit ovat aina runsaita ja täyteläisiä mausteisia itämaisia tuoksuja. Tässä haistan taas enemmän kukkaisuutta. Jostain syystä suihke ja öljy tuoksuvat keskenään aika erilaisilta. Öljy on pehmeämpi, makeampi ja mausteisempi, suihke kukkainen ja pistävämpi. Ehdottomasti enemmän tykkään öljystä. Molemmissa pitäisi olla uutuutena kiiltävän hunajan tuoksunuotti, muttei nenäni sitä kyllä erota.

HairX uudistui ja niistä ilmaisena demona tuli Nourishing Shampoo vaurioituneille hiuksille. Sehän sopii kuiville, kampaajan tarpeessa oleville latvoilleni. Muuten aika lailla jäädyin HairX-tuotteiden suhteen, koska kaikki uutuudet tulivat kerralla. Halusin kokeilla kaikkea, mutta se maksaisi valtavasti ja sitten en osannut päättää mitä haluaisin, joten en ole tilannut mitään.

Viimekertaisen tyrnikäsivoiteen seuraksi on ilmestynyt Avocado versio ja näistä tykkään aina. Kevyitä, nopeasti imeytyviä ja ikään kuin sulavat iholle. Ennen kaikkea eivät tahmaa lainkaan. Feet Up toi jaloille vieläkin intensiivisemmin kosteuttavan jalkavoiteen. Se tulee tarpeeseen kesän lähestyessä kun on aika laittaa jalat kesäkuntoon.

Kesän herkullisin uutuus on Love Naturen suihkugeeli Coconut water & Watermelon. Sitä voisi vaikka juoda. Mehukkaan herkullinen ja makea tuoksu, pullon värikin tuo kesän mieleen välittömästi.



Pikkuisemmista tavaroista eniten odottamani on minituotteiden Love Nature Cucumber kolmikko. Kuorinta, naamio ja kosteusgeeli. Nekin herkullisen raikkaan tuoksuisia. Mysteeriksi tosin on jäänyt kuorinnan kuoriva ainesosa, koska inceistä tietävät edustajatkaan eivät löytäneet siitä kuorivaa ainesosaa ja rakeita tuotteessa ei ole...

Uutuushuulipunista tilasin vähemmän yllättäen Colour Obsession Lipstickin sävyn Nude Appeal. Se oli harmittavan läpikuultava. Näistä jokaisesta sävystä minulla on myös näyte ja kuvaan jokaisen sävyn blogiin vertailtavaksi kunhan saan kuvat otettua.

Liquid Matte voideluomiväreihin tuli viimein maanläheisiä sävyjä saataville. Ne pysyvät kuin tauti, näitäkin swatcheja hinkkasin pois ensin vedellä ja saippualla. Ne eivät lähteneet mihinkään. Vasta misellivesi koitui niiden kohtaloksi, silläkin sai hinkata hyvän aikaa. Ja asiakkaistakin pari on joskus hädissään laittanut viestiä aiemmista sävyistä, että miten saan tuon pois kasvoilta. Siksi tilasin perusruskean ja nudesävyn kestävää silmämeikin pohjaa varten. Sävyt ovat Tender Brown ja Gentle Beige.

Innostuin kovasti myös uudesta Precision Concealerista, varsinkin kun se on applikaattorilla. Siitä vaalein sävy Light Nude. En malta odottaa päästä testaamaan.

Kalliimpien Giordani Gold kulmakynien edullisemmaksi vaihtoehdoksi ilmestyi The ONE Duo Brow Pencilit. Tilasin molemmat sävyt Blonden ja Brownin, mutta taas brown vaikuttaa liian tummalta ja blonde liian vaalealta. Molemmissa on toisessa päässä korostuksiin vaalea kynä. Brownissa se on hyvin ruskehtava ja blondessa vaaleanpunaiseen taittava. Molemmat hyvin hohtavia. Ainoa epäilyksen aiheeni on paksu koko, kynää pitäisi varmaan teroittaa jatkuvasti, koska paksulla tylpällä kynällä ei saa tarkkaa jälkeä aikaan.

Kynsilakkapuolelta tuli mielenkiintoinen Peel Off Base Coat. Olen halunnut pitkään ostaa sellaisen muilta merkeiltä, mutten ole saanut aikaiseksi. Onneksi nyt sai tämän. Kesän pastellilakoista ainoa silmää miellyttänyt oli Pink Lemonade. Se myytiinkin hetkessä loppuun, joten se miellytti selvästi muitakin.

Kuvaan eksynyt 50v juhlavuoden liina on peräisin jostain palkinnosta. Palkintojakin on jäänyt valtavasti tulematta, mutta saan ne ensi kuussa äidin taas tullessa käymään.



Swatchit joistakin tässä. Vasemmalta oikealle ylhäältä alkaen huulipuna, luomivärit 2kpl ja peitevoide. Alarivissä kulmakynät ja niissä oli vaaleakin swatchi, muttei se puhelimen kuvassa tietysti näy. Siksi otin aamulla vielä auringonpaisteessa toisen kuvan.


Palkintona taas 50v kestokassi. Juhlavuoden tuotteiden avulla hype syksyn Oriflame 50v bileistä Tampere-talossa kasvaa...


Pääsin jollain jaksolla myös taas Top10 listalle ja aluejohtaja lähetti palkinnoksi siitä laukun.


Sellaista tällä kertaa, oliko joukossa mitään kiinnostavaa, josta haluatte kuulla enemmän?