1. elokuuta 2017

Loppuneet Heinäkuu '17



Voi ei, kesä lähenee loppuaan kun nyt on jo heinäkuun loppuneet. Aina se sujahtaa liian nopeasti ohi. Heinäkuu meni aika paljon muualla ollessa, olin varmasti poissa kotoa enemmän kuin kotona. Siksi loppuneiden saldokin on pienehkö ja sisältää vain perustuotteita.


Basiderm Oil Control Daily Moisturizer 
Ikuisuuden kestänyt päivävoide. Rasvaisen ihoni kanssa harvoin käytän päivävoiteita, ne usein vain pahentavat tilannetta. Mutta kesäisin usein laitoin tätä, koska siinä on suojakerroin 30 ja rasvaiselle iholle tarkoitettuna se ei lisännyt ihon kiiltelyä. Muut kokeilemani aurinkosuojavoiteet kasvoille ovat vain lisänneet kiiltoa. Hajusteettomana tuoksu ei ollut mitenkään kehuttava, mutta haihtui nopeasti ja kasvot eivät palaneet, joten toimi. Iso pullo kestää tosi kauan käyttää, joten en ehkä ostaisi lisää. Saa nähdä.

Palmolive Coconut Joy Body Butter Wash
Heräteostona ollut herkullisen tuoksuinen suihkugeeli tuoksui voimakkaasti överimakealta kookokselta, teolliseltakin vähän, mutta se ei tässä yllättäen haitannut, vaikka teollinen kookoksen tuoksu joskus yököttää. Tässä mukana on kuitenkin jotain muutakin tuoksua, jota en tunnista, ja se auttaa asiaa. Nimestäkin voi päätellä, että tämä on aika paksua ja sitä tarvitsee aivan minimaalisen määrän, vaahtoaa nimittäin hurjasti muodostaen unelmanpehmeän vaahdon. Kosteuttaa myös yllättävän hyvin, joten kuivaihoisille varmasti hyvä. Kiva kokeilu ja voisin ostaa lisääkin.

Oriflame Nature Secrets Wheat & Coconut Shampoo
Jättipönikkä kului lopultakin loppuun. Käytin tätä matkoilla ja sellaisina pesupäivinä kun ei ollut mitään tärkeää tiedossa, näin "paremmat" shampoot säästyivät kunnon pesuihin. Suihkuun pönikkä on aivan liian iso, mutta kaadoin tästä aina pieneen pulloon. Tosin tämä pesi yllättävän voimakkaasti ollakseen kuiville ja vahingoittuneille hiuksille. Tuoksui kookoselta viljaisella vivahteella, pestessä viljaisuus oli pääosassa. Ihan ok perusshampoo, mutta tuskin vähään aikaan haluan lisää. Ja sarja uudistuikin juuri, tämä löytyy nykyään biohajoavana Love Nature -sarjasta.



Oriflame Love Nature Icy Gel Watermelon
Kesäisen kevyt geelimäinen kasvovoide minisetistä. Ihoni on kiillellyt kesän kuumuudessa aivan liikaa taas ja riehaantunut näppylöimään ja vaikka mitä, kuumuus ei vain sovi iholleni yhtään. Sitä ajatellen tämä oli hyvä kevyt kosteusvoide iltaisin. Viilensikin vähän aikaa levityksen jälkeen, vaikken aivan täysin ole vieläkään tajunnut viilentävän kasvovoiteen funktiota. Tuoksu on ihanan vesimeloninen, mutta tuskin ostan lisää, koska täytyisi hankkia taas koko setti tämän saadakseen.

Oriflame Very Me Peach Me Perfect Skin Glow
Sävyttävä päivävoide on kesällä vakiokäytössä kun hylkään raskaammat meikkivoiteet siksi aikaa. Kesällä persikkaisuus myös sopii ihonsävyyni, talvisin ihoni ollessa sinertävämpi tämä on liian...no persikkainen. Tuo kevyttä peittoa ja kestää meikkivoidetta paremmin kuumuudessa. Tuoksuukin persikalta. Sarja uudistui juuri ja tämä poistui, onneksi olen hamstrannut näitä varastoon. Harmikseni uudistettuun sarjaan tilalle tullut meikkivoide on porcelain sävyisenäkin aivan liian tumma.

Oriflame Divine Perfumed Roll-On Deodorant
Kuten ostospostauksessa viimeksi sanoin, on Divine suosikkejani dödöissä. Puhdas ja pehmeän puuterinen tuoksu, jotenkin lohdullinenkin. Käytän näitä aina kotona, ihmisten ilmoilla pito ei riitä. Varastosta löytyy lisää muistaakseni kolmekin jopa, joten uusi lähtee heti käyttöön.

Oriflame Optimals Even Out Perfecting Eye Cream x2
Silmänympärysvoiteiden kanssa on menty näytteillä melkein koko kuukausi. Ostin tällaisen täysikokoisen, mutta asiakas tarvitsi sen sitten tulipalokiireellä kun en ollut ehtinyt avaamaan sitä vielä. Tilasin uuden ja sitä odotellessa käyttelin näytteitä. Tykkään kyllä tästä kovasti, se on silottanut silmänalusten juonteita ja tuo heleyttä mukavasti.


Taas melkein arkirytmiin palattuani alkaa blogikin taas päivittymään tasaisemmin ja sunnuntaisin myös tulee välillä enemmän lifestylempään suuntaan olevia postauksia, kuten suosittuja kertomuksia siitä, mitä olen puuhaillut vaikkapa kesällä. Ihan joka sunnuntaille en uskalla luvata, mutta yritän ehtiä kirjoitella kaikenlaista.

2 kommenttia:

  1. Palmoliven Gourmet -sarjan suihkusaippuat on mun lemppareita just niiden paksun koostumuksen ja hieman överin tuoksun takia:)
    Jos kaipaa oikein överiä tuoksua, kannattaa valita minttuversio;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, minttu kuulostaa hyvältä kun muutenkin tykkään mintun tuoksusta :)

      Poista