31. elokuuta 2017

Loppuneet Elokuu '17


Kesä alkaa olla virallisesti ohi, ainakin kun ulos katsoo ja ikkunan takaa avautuu sateinen maisema. Minua se ei haittaa, tykkään syksystä ja heti syyskuun alussa on synttäritkin. Sitä ennen on kuitenkin aika heittää elokuun roskat pois.


Tango Invigorating Shower Gel - Cherry
Kirsikkahulluna ostelen aina kirsikkajuttuja, mutta tämä oli pettymys. Tuoksu ei juurikaan muistuta kirsikkaa, teollisesti ehkä hieman, muttei ole sitä mitä haen. Meni käsisaippuana.

Oriflame Pure Skin Cleansing Wipes
Reissuilla meikinpoistossa olleet puhdistusliinat ovat vanhoja tuttuja. Ne toimivat hyvin, vaikkakin pieni miinus tulee siitä, ettei niitä voi käyttää silmille(sisältää salisyylihappoa). Ei enää saatavilla.

Nuagé Skin Facial Wash
Hajusteeton putsari oli yllättävän kiva tuttavuus. Sillä pesi helposti jopa silmämeikit pois suihkussa, jos ei jaksanut niitä erikseen ennen suihkua poistaa. Lisäksi edullinen, joten saatanpa ostaa uudelleenkin joskus.


Oriflame Volare Fragranced Body Talc
Talkkia kului kesän kuumuudessa, koska mulla on liikahikoilua ollut teinistä saakka ja kesäisin se muodostuu todelliseksi ongelmaksi. Kolmesta omistamastani vaihtoehdosta kukkaistuoksu on suosikkini. Tämä tuoksuu siis Volare-hajuvedeltä. Itse talkki toimii, mutta pakkaus ei. Sitä ei oikein saa mitenkään suljettua jos tuotteen haluaisi ottaa vaikka matkoille. Korkkia ei ole ja tuote suljetaan vain pyöräyttämällä kannessa olevat reiät piiloon. Se mekanismi on tosi löysä ja aukeaa pienestäkin kosketuksesta. Teippaillakaan ei oikein voi, koska talkki vie teipistä heti pidon. Ei enää saatavilla, mutta kaksi eri tuoksuista versiota jäljellä vielä.

Oriflame Love Nature Face Toner - Aloe Vera
Tätä olen käyttänyt ennenkin ja edelleen toimiva peruskasvovesi. Tuoksun kovin fani en ehkä enää ole, mutta muuten toimii.

Oriflame Very Me Colour Mania Balm - Berry Punch
Sävytetty huulirasva, jossa sävystään huolimatta ei oikein ole sävyä. Vain aivan hentoinen kylmä vivahde. Siksi käytin yöhuulirasvana, koska tykkään näiden Colour Manioiden tehosta ja tuoksut ovat herkullisia. Aamulla herää pehmeiden huulten kanssa. Uusi saman sarjan eri tuoksu lähti käyttöön heti perään.


COLAB Extreme Volume Dry Shampoo - New York
Kestosuosikkini tuuheuttavissa kuivashampoissa, koska näillä todella saa mahtavan volyymin hiuksiin. New York on tuoksuista suosikkini, mutta siitä huolimatta tuoksut ovat mielestäni liian voimakkaita. Ne tosin on tarkoitettukin hajuvesimäisiksi, mutta tykkään käyttää ihan oikeaa hajuvettä ja näiden tuoksu riitelee sen kanssa. Ja tuoksu on koko päivän niin voimakas, että se haisee monen metrin päähän ja en halua olla kävelevä tuoksupilvi. Niin mahtavia kuin nämä ovatkin niin tuskin hankin lisää ennen kuin tulee miedommin hajustettu/hajusteeton versio. Vielä tosin on yksi pullo kaapissa.

Seppälä The No Water Dry Shampoo
Joskus kaupanpäällisenä saatu karkkimaisen sitruunaiselta tuoksuva kuivashampoo. Puhdistaa hiukset hyvin, muttei tuuheuta lainkaan. Tykkäsin silti päivinä kun hiukset olivat likaiset. Pullo vain todella huonoa laatua, suutin jäi usein jumiin tai tuotetta ei tullut ollenkaan, pihisi vain kaasua ulos.

Oriflame Love Nature 2 in 1 shampoo & conditioner - Jojoba & Mango
Jättipönikkä tuli lopulta tiensä päähän. Täytin siitä aina pienemmän pullon suihkuun, koska tuo on aivan liian iso. Shampoo on miedosti pesevä ja hoitaa samalla riittävästi, ettei hoitoainetta välttämättä tarvitse. Siksi käytinkin sitä pikapesuihin, lopputulos ei aivan parasta laatua ollut hiusten puhtauden kannalta, mutta riittävän hyvä. Tuoksu oli valitettavan mieto, mango on kirsikan ohella lempituoksujani ja tässä tuoksu jäi laimeaksi.


Sellaista tällä kertaa, huomenna onkin aika aloittaa synttäriviikonlopun vietto. ^_^

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti