18. tammikuuta 2017

Miniarviot Oriflamen siveltimistä: Silmämeikkisiveltimet



Ennen joulua tilasin Oriflamen sivellinsetin, joka kattaa suurimman osan merkin sivellinvalikoimasta + ostin muutaman yksittäisen siveltimen. Olen niitä testaillut ahkerasti ja ajattelinkin kertoa jokaisesta vähäsen mielipiteitäni jos siitä olisi jollekin tilaamista miettivälle apua. Lähes jokaista sivellintä saa ostettua yksittäinkin eli koko settiä ei tarvitse hankkia. En ole sivellinten kanssa mikään suuri ekspertti, joten vertailukohtaa esimerkiksi kalliimpien merkkien huippusiveltimiin en omaa, mutta ehkä edustan keskiverron meikkaajan näkökulmaa. Laitan jokaiseen myös nimen perään normaalihinnan, jotta näette hintahaarukkaa, mutta Oriflamelle tyypillisesti nämä ovat todella usein tarjouksissa ja hinta vaihtelee paljon. Samoin laitan valmistusmateriaalin niistä, joissa se vain oli kerrottu. Tässä postauksessa kerron silmämeikkisiveltimistä ja toisessa osassa myöhemmin kasvomeikkisiveltimistä.


Giordani Gold Pearls Eyeshadow Brush - 6€
Giordani on alkanut ottamaan tavaksi tuoda näitä pikkusiveltimiä juhlakaudeksi. Viime jouluna tuli pikkuruiset luomivärihelmet ja niiden kanssa tämä luomivärisivellin helmien käyttöä ajatellen. Helmiä en tilannut, mutta aikaisempi kultainen pikkusivellin on osoittautunut todella käteväksi ja halusin sille kaverin. Se onkin kuvassa vertailun vuoksi mukana, jotta niiden hienoiset erot tulevat esiin. Aikaisempi versio on kärjestään hyvin terävä ja tarkka, kun taas uusi on leveämpi, mutta muodoltaan silti kärkeä kohti oheneva. Uusi ei ole aivan niin jäykkäkään. Tällaiset siveltimet olen havainnut parhaimmiksi silmän sisänurkassa ja alaluomella. Uusi sivellin ei ole aivan niin pikkutarkka kuin vanha kultainen, mutta molemmilla levittyy korostusväri sisänurkkaan ja alaluomelle hentoinen varjostus käden käänteessä. Pidän enemmän teräväkärkisemmästä tarkkuutensa vuosi, mutta uudella pulleammalla taas häivyttely onnistuu paremmin.
Suosittelenko? Kyllä


Professional Blending Brush
Häivytyssivellin on pitkistä karvoistaan huolimatta yllättävän jämäkkä, muttei kuitenkaan raapiva vaan todella pehmeä. Se on melkoisen iso silmilleni, mutta toimii hienosti kun katsoo, ettei blendaile värejä liian laajalle alueelle suuren koon takia. Jäi heti vakiokäyttööni. Valitettavasti en löytänyt sitä yksittäismyynnistä.
Suosittelenko? Kyllä

Professional Double-Ended Eyeshadow Brush - 4,90€ - Poninharjas
Kaksipäinen luomivärisivellin on kätevä. Siinä on toisessa päässä normaali luomivärisivellin, joka on jämäkkä ja siten nappaa luomiväriä itseensä sopivasti vain kevyellä kosketuksella. Sillä saa pakattua luomivärin luomellekin todella helposti ja nopeasti. Pienisilmäisenä koen sen olevan pikkuisen turhan iso, mutta siitä huolimatta toimiva kapistus. Toisessa päässä on perinteinen vaahtomuoviapplikaattori, joka tulee tarpeeseen. Niin vanhanaikainen kuin onkin olevinaan, käytän applikaattoria varsinkin vaaleiden sävyjen luomelle pakkaamiseen. Siveltimellä niiden sävyä ei saa niin hyvin esiin. Applikaattori vaikuttaa hyvälaatuiselta ja kestävältä, useinhan nämä rispaantuvat nopeasti tai irtoilevat, mutta rikkoutumisen varalta paketissa tuli mukana yksi vaihtopää. Hintaansa nähden löytö!
Suosittelenko? Kyllä


Professional Fan Powder Brush - 9,90€ - Vuohenharjas
Ei aivan silmämeikkisivellin, mutta sivellinsetin outolintuina eksyi kuvaan alemman harjan kanssa, joten otetaan sekin tähän mukaan. Viuhkasivellin ei ole sivellinkokoelmassani tuttu näky, en ole sen käyttötarkoituksista niin perillä muutenkaan, mutta enimmäkseen näillä taidetaan levitellä highlighteria sekä bakingin jälkeen pyyhkästä ylimääräiset puuterit pois. Hentoisella ohuella siveltimellä sellainen onnistuikin hyvin kotona kokeillessa. Varsinkin highlighterin saa kerrostettua kevyesti haluamaansa vahvuuteen, ettei heti tule övereitä. Rasvanaamani vuoksi en highlighteria käytä koskaan, ihoni tarjoaa omat highligherinsa viimeistään parin tunnin kuluttua meikkaamisesta, joten ei tule kovin kovaan käyttöön. Tällä siveltimellä tekisi mieli silitellä kasvoja ihan huvikseenkin, se on niin pehmoinen.
Suosittelenko? Kyllä


Professional Eyebrow Brush - 4,90€ - Nailon
Tällaiselle siveltimelle mulla on harvoin käyttöä, koska kulmakarvat harjaantuvat ojennukseen kulmageeliä laittaessa, enkä ripsiäkään sen ihmeemmin harjaile. Lapsuudesta muistan kun jossain lehtien välissä tuli halpoja vastaavia siveltimiä ja tietenkin leikin niillä ja kerran tökkäsin sellaisella silmään kun kampamaisen harjan liikkeet on vaikeampi hahmottaa kuin perinteisen ripsiväriharjan. Saa tuolla harjattua ihan hyvin, mutta tosiaan tuskin tulee vakiokäyttöön.
Suosittelenko? En

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti