10. elokuuta 2016

Sota kiiltoa vastaan: NYX Shine Killer



Ongelmarasvaisen ihoni kanssa käytän hyvin harvoin mitään pohjustajia, koska mikään tähän asti kokeilemistani ei ole vain toiminut, joten miksi tuhlata rahoja pohjustajaan kun lopputulos on sama, oli pohjustajaa tai ei. Ja toisaalta mitä paksumpi pakkelikerros naamassani on, sitä kauheammalta se näyttää liejuuntuessaan.


NYX:iä on kuitenkin vuosikaudet kehuttu pitkin nettiä ja viimein kun merkki saapui suomeenkin, halusin ehdottomasti kokeilla noita niin hypetettyjä tuotteita. Pohjustajista testiin oli pakko ostaa Shine Killer, noin mahtipontisen nimen omaavan tuotteen olisi vain pakko toimia, eikö? "Your ultimate weapon in the war on shine." 



Silikoneilla kyllästetty inci kertoo tuotteesta kaiken oleellisen. Primer tulee olemaan hyvin silikoninen. Kirkas hajuton geeli on melko juoksevaa ja oma yksilöni tuntuu ainakin olevan aika vaihtelevan laatuista. Joskus tulee paksumpaa geeliä ja välillä tuubi ruikkaa samalla jostain sivusta ihan vesimäistä nestettä, joka tippuu sormista saman tien ja sotkee paikkoja. Aikaisemmin kokeilemani silikonipohjustajat ovat olleet melko raskaita ja paksuja, Shine Killer on ilahduttavan ohut ja todella helppo levittää kasvoihin.


Levitin kuvauspäivänä pohjustajaa vain toiselle puolelle kasvoja, jotta näkisi oikeasti, miten tuote käyttäytyy täysin samanlaisissa olosuhteissa verrattuna puoleen, jossa tuotetta ei ole. Shine Killeriä neuvotaan käyttämään vaihtoehtoisesti yksinkin "...for a naturally shine-free look.", mutta omalla ihollani muutos ei ollut mitenkään merkittävä(yllä). Ette varmaan edes arvaisi kummalla puolella pohjustajaa on, ellen kertoisi. Sitä on kaikissa kuvissa tuolla puolella, jossa on silmän alla luomi kauneuspilkku. Ilmiselvää on myös, ettei tuote peitä yhtään jättiläismäisiä huokosiani, tosin sitä tuo ei ole koskaan luvannutkaan tehdä, mutta näin sivuhuomautuksena.


Ero kahden tunnin jälkeen on yhtä merkittävä kuin juuri levitettynäkin eli olematon. Meikkasin normaalilla tavalla, enkä laittanut meikinkiinnityssuihketta kasvoille vääristämään tulosta. Ja huomasin myös peilistä välillä kiillon muodostumista seuratessani, että pohjustajan puoli alkoi kiiltämään enemmän ensin.

Eli sota kiiltoa vastaan on taas kerran hävitty ainakin tältä osin. Yksi pohjustaja, jolla ei omalla ihollani tee mitään, joukon jatkoksi. Mutta ihan vielä en luovuta, aion raportoida sen saman merkin meikinkiinnityssuihkeen vielä erikseen ja lopuksi teen ultimate-testin siitä, kuinka tämä kaksikko toimisi yhdessä. Se testi tosin hieman pelottaa, viimeksi kun käytin noita yhdessä ja meikkasin uusilla luomiväreillä, sain jonkin allergisen reaktion. Naamaa poltti ja hartiat, decoltee ja kaula olivat aivan punaisten länttien peitossa. Sen jälkeen ilmiö ei ole toistunut, mutten ole käyttänyt kolmikkoa yhdessä sen jälkeen, vain erikseen. Saa nähdä miten käy...


Onko jollakin toiminut Shine Killer vai onko oma ihoni vaan niin toivoton tapaus?

4 kommenttia:

  1. Sun blogi on kyllä sellainen, mistä katson kaikki tuotteet, jotka sopii rasvoittuvalle iholle. Tiedän sitten suositella ystäville, joilla on erilainen iho kuin mulla. Näköjään tota NYXiä on turha lähteä kokeilmaan, en tosiaan näe mitään eroa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli ilahduttava kuulla :) NYXiä en tosiaan ainakaan omalta osaltani lähtisi suosittelemaan kenellekään, vaikka toki jonkun iholla se voi toimia :)

      Poista
  2. Mullakin on kamalan rasvoittuva iho, jos meikkaa niin naamaan ei voi koskea ollenkaan sillä muuten meikki lähtee sormen mukana pois. Jos tarkasti katsoo niin hiuksetkin vetävät meikin pois kasvoilta... Olen lukenut monista blogeista siitä Nivea men after shave balsamista, joka sopisi primeriksi ja pitäisi ihon mattapintaisena pidempään kuin primerit. Eikä sekään maksa kuin 7-8€ niin sitä olen itse metsästänyt mutta se on aina kaikkialta loppu!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama homma mullakin, että jää meikki sormiin ja hiuksista jää viivoja siihen, ärsyttävää ja mikään ei tunnu auttavan, vaikka miten hoitaa ihoa huolella =/ Kerro ihmeessä jos joskus löydät tuota Niveaa jostain ja pääset kokeilemaan, sen testaamista olen itsekin tässä miettinyt, mutta se on nyt niin suosittua, että sitä saa tosiaan etsiä kissojen ja koirien kanssa. :D

      Poista