7. maaliskuuta 2016

Näpyille kyytiä: Skin Doctors Zit Zapper

Finnit eivät ole kenenkään mielestä mukavia, varsinkaan kun ne ilmestyvät juuri silloin kun ei pitäisi. Useimmille varmasti on tuttua iso näppy vaikkapa keskellä otsaa tai nenää ja seuraavana päivänä olisi jokin tärkeä meno. Onneksi siihen löytyy ratkaisuksi Skin Doctors Zit Zapper.

 Zit Zapper sisältää ainutlaatuisen sekoituksen glykoolihappoa, salisyylihappoa ja taikapähkinää. Incistä löytyy myös teepuuta ja mentholia.Yhdessä ne rauhoittavat tulehdusta, sekä kuivattavat näpyt nopeasti, samalla kemiallisesti kuorien ja puhdistaen huokosia. Jo olemassa olevien finnien lisäksi tuote ennaltaehkäisee uusien syntymistä.

Pienikokoiseen ja näppärästi mukaan otettavaan pulloon pakattua nestettä levitetään ihon puhdistuksen jälkeen suoraan näpyn päälle. Se kannattaa tehdä ennen mitään seerumeita tai voiteita, jotta vaikuttavat aineet osuvat suoraan epäpuhtauksiin, eivätkä joudu taistelemaan tietään muiden voiteiden läpi. Zit Zapper lupaa nitistää näpyn 8 tunnissa eli parhaiten se toimii yöksi laitettuna. Silloin iho on vastaanottavaisin kaikenlaisille hoidoille. Ohjeet kertovat myös toistamaan käsittelyn vielä aamulla.


Käytännössä ihan joka kerta tuo 8 tunnin lupaus ei toteudu. Pienet näpyt kyllä häviävät tehokkaasti yön aikana, keskikokoiset voivat vielä vaatia toisen käsittelyn ja isoimpien kanssa vaaditaan parikin päivää. Joka tapauksessa raikkaan teepuumaiselle tuoksuva neste nopeuttaa näppyjen paranemista huomattavasti ja on vakiintunut jokapäiväiseen käyttöön. Iltaisin kasvojen pesemisen jälkeen tavaksi on tullut käydä jokainen näppy läpi tuotteella. Käytön aikana kasvoille ei ole ilmestynyt enää sellaisia isoja monsterinäppyjä, ihan pienenpieniä vain, joten ennaltaehkäisykin tuotteella onnistuu hyvin. Ainoa pieni miinus tulee applikaattorista, se tuntuu välillä kovin kuivalta ja nestettä on vaikea saada siihen tarpeeksi suuri määrä, etenkin isompien finnien tarpeisiin. Mutta kyllä sitä aina lopulta sieltä tulee pienen puristelun avulla.

Zit Zapper maksaa hieman yli 27 euroa, mutta on hyvin riittoisaa, joten se kestää näppyjen kauhuna pitkään. Zit Zapperia myy ShyToBuy.fi


*Tuote saatu testiin, en hyödy postauksen linkeistä*

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti