28. joulukuuta 2015

Säästövinkki siveltimien pesuun

Päätinkin palata blogilomalta vähän aikaisemmin ainakin tämän postauksen muodossa kun sain luonnoksissa roikkuneeseen tekstiin viimein kuvat otettua. En tiedä tuleeko ennen tammikuuta toista postausta, mutta tammikuussa kuitenkin viimeistään palaan asiaan. Toivottavasti teidän joulunne sujui hyvin ja rauhallisissa merkeissä. Omani ainakin oli mukava ja luntakin oli pikkuisen maassa tuomassa joulutunnelmaa. Kosmetiikkalahjoja sain yhden ja sen laitan varmaan seuraavaan ostospostaukseen mukaan sitten kun sellainen joskus tulevaisuudessa ilmestyy.

Säästövinkkejä kysellään edelleen usein, mutta en ole sellaisia vinkkikokoelma-postauksia saanut kasaan toistaiseksi kun vinkkejä ei ole tarpeeksi. Haluan kuitenkin yhden vinkin jakaa. Alun perin näin sen jossain Youtubessa ehkä kesällä, kun vain muistaisi kenellä. Viime aikoina on tullut myyntiin paljon sellaisia sivellinpesumattoja, -hanskoja ja ties mitä eri variaatioita. Monilta sellainen kuitenkin voi löytyä jo ihan kotoa valmiina. Minäkin viimein testasin sitä vanhempien luona joulua viettäessä kun pääsin koirien tarvikkeisiin käsiksi.


Nimittäin lemmikin harjaamiseen tarkoitetut silikoniset hanskat. Koirille niitä ainakin on, ehkä kissoille ja hevosillekin. Tuo yllä oleva Sigman pesuhanska maksaa sellaisen $39 ja lemmikeille nuo hanskat ovat huomattavasti halvempia jos ei osta ihan niitä parhaimpia merkkejä. Hanskoja saa jo ihan markettien lemmikkiosastoilta edullisesti, eläinkauppojen hinnat voivat olla vähän kalliimpia. Mitä netistä nopeasti vilkaisin niin noin 6€ hujakoilla ne hinnat pyörii. Käytännössä ne kuitenkin ovat samanlaisia kuin sivellinhanskatkin. Hygieenistä silikonia.


Otin esimerkiksi koirani hanskan, se ei ole aivan ihanteellinen kangasosiensa vuoksi, koska siinä kestää jonkin aikaa kuivua käytön jälkeen. Minulla on myös kokonaan silikoninen hanska, mutta sen taisin viedä johonkin varastoon. Koira ei tykännyt siitä sen ollessa niin nahkea, että se kiskoi karvoja ikävästi. Eläinkaupoista ainakin pitäisi löytyä suhteellisen laaja valikoima eri pintakuvioinneilla olevia hanskoja, joten niistä helposti löytää haluamansa. Osassa voi olla useampiakin kuviointeja, esimerkiksi toisella puolella isot nystyrät ja toisella pienet.


Miksei myös silikoniset uunikintaat käy, jos niissä vain on nystyräkuviointi. Äidiltäni jouluna vanhempien luona löysin ainakin tuollaiset mistä otin kännykuvan ja ne kävisivät mainiosti pesuun. Niitä ainakin on Halpa-Hallissa, Tokmannissa ja muissa halpaliikkeissä ihan parilla eurolla. Vihreässä on enemmän tuollaista aaltokuviointia ja sinisen kuviointi jäljittelee vähän tuota Sigman keskiosan kuviota.

Patalappuja on markkinoilla myös silikonisena eri kuvioinneilla, joten jos haluaa sivellinmaton tyyppisen välineen niin niitä kannattaa tsekkailla. Toki hanskojakanaan ei ole pakko pitää kädessä pestessä vaan nekin voi asettaa lavuaarin pohjalle maton tapaan.

Ja joo, sivellinhanskoissa on eri kokoisia ja näköisiä kuvioita eri tarkoituksiin, mutta minusta sillä kuvioinnilla ei ole piirunkaan väliä loppupeleissä. Kyllä se lika lähtee kunhan vain niitä nystyröitä on ja erilaiset kuvioinnit on lähinnä vaan jos haluaa oikein hifistellä. Lähteehän se lika pelkässä kämmenessäkin pyörittelemällä.


Hyvänä etuna hanskalla pesemiseen sanoisin kuitenkin sen, ettei kädet kastu. Sivellinten peseminen on muuten ihan kivaa hommaa, mutta käsin pestessä aina kädet lilluu vetisenä ties kuinka kauan ja sitten iho on ihan rusina. Hanskalla pestessä niin ei käy ja pesu on miellyttävämpi operaatio. Myös vähän nopeampikin tehokkaan pesun ansiosta.

Muistakaa myös pestä hanska huolellisesti ennen siveltimien pesuun ottamista jos sillä on harjattu lemmikkiä tai käytetty uunikintaana.

Tykkäättekö tällaisista yksittäisvinkeistä vai kaipaatteko isompia kokoelmapostauksia?

4 kommenttia:

  1. Ebay myi ihan siveltimien pesuun tarkotettua oisko ollu noin 1e kun tilasin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki eBayssa myydään melkein mitä vain, mutta tämä vinkki oli tarkoitettu lähinnä niille, jotka eivät jostain syystä voi/halua sieltä tilailla. :)

      Poista