22. huhtikuuta 2015

Reddville & Basiderm

Joskus sitä ei muista itsekään missä kaikessa on mukana ja tulee siten yllätetyksi, kuten nyt kävi, kun sain kortin suurikokoisesta kirjeestä postissa. En ollut tilannut mitään ja mietin mikä se voisi olla. Sehän oli sitten Reddvillen kampanjapaketti. Viime vuonna sieltä tuli Tosi Kuiva -tuotteita.


Tällä kertaa paketti oli supernätti ja melkein en raaskinut avata sitä ollenkaan, tuo laatikko kyllä jää jatkokäyttöön johonkin.


Kun sitten lopulta sain laatikon auki, oli se sisältä aina vaan nätimpi. Kivan väristä silkkipaperia ja nättejä kukkasia. Tähän on panostettu.


Ja mitä sisällä oli. Akneiholle suunnattua ihonhoitoa! Oi, tämä ei olisi voinut tulla parempaan saumaan, koska pian on kesä ja ihoni taas riehaantuu mahdottomaksi näppyjen ja kiiltelyn kanssa. Nämä pääsevätkin kunnon testiin.

Tuotteet ovat vain apteekeista saatavalta Basidermiltä, mikä monesta varmasti kuulostaa tutulta. Ihan siitä syystä, että Basiron voide tulee samalta valmistajalta. En tiennyt, että heillä on ihonhoitotuotteitakin. Apteekkikosmetiikkana tämän ainakin luulisi toimivan. Tuotteet on suunnattu akneiholle ja siihen taipuvaiselle iholle. Minä kärsin aknesta siitä noin 9 -vuotiaasta aina parikymppiseksi asti ja vasta pari viime vuotta se on ollut kurissa kunnon ihonhoidolla. Eli ihoni voisi luokitella tällä hetkellä akneen taipuvaiseksi. Jos laiminlyön vähänkään ihonhoitorutiiniani, akne alkaa palata.


Testituotteita tuli kaksi. Ensimmäinen on kasvovoiteeksi todella iso 118ml puteli Oil Control Daily Moisturiseria. Se on 3 in 1 -voide, joka kosteuttaa, suojaa ja estää kiiltelyä. Sen lisäksi se sopii myös herkälle aknelääkkeillä hoidettavalle iholle, kuten kaikki sarjan tuotteet. Ja on siinä vielä aurinkosuojakin kaiken lisäksi. Kuulostaa hyvältä.


Toisena oli Oil Control Foam Wash, joka on mieto ja rauhoittava puhdistusvaahto. Se lupaa puhdistaa tehokkaasti, mutta kuitenkin kuivattamatta. Rasvaisen ihon tuotteet ovat usein todella kuivattavia, joten saa nähdä miten käy. Kaikesta kiiltelystä huolimatta kosteus on juuri se, mitä rasvainen iho usein tarvitsee ja yrittää paikata sitä puskemalla lisää talia.

Basidermistä voit lukea lisää täältä.


Lisäksi lehtisessä kerrottiin myös niistä varsinaisista Basiron-voiteista, mutta niitä ei paketissa tietenkään ollut. Luulisin, ettei ole sallittua lähetellä ihmisille lääkkeitä postissa. :D Näiden tuotteiden yhteiskäytön vaikutuksia voi sitten seurailla lataamalla ilmaisen Photodiary-sovelluksen puhelimeen. Siihen otetaan joka päivä kuva kasvoista ja lopuksi ihon kunnon muuttumisen näkee filminä, joka koostetaan kaikista noista kuvista. Aika hauska ja erilainen idea.


Tamponipaketissa mainostajana oli i say: eli intiimituotteita naisille valmistava yritys. Näytteenä mukana tuli kaksi intiimipyyhettä, tulee varmasti käyttöön kesän festareilla.

Jos Reddville ei ole vielä tuttu, niin tuossa pieni tietopaketti siitä, lisätietoa ja rekisteröityä voit kuvasta löytyvässä osoitteessa saadaksesi jatkossa ilmaisia tamponeja postissa.


Minä jään innolla kokeilemaan näitä kahta tuotetta ja raportoin sitten niistä blogiin myöhemmin. En juurikaan tunne apteekkikosmetiikkaa, joten en tiedä kauanko näitä on ollut myynnissä. Tuotteiden infolappu kertoo niiden kuitenkin olevan uutuuksia. Onko joku teistä jo kokeillut Basidermiä?

2 kommenttia:

  1. Oon viime kesäkuusta ollu Reddevillen tilaaja ja saanut yhden tampoonipaketin. Ymmärsin liittyessä, että tulisi joka kuukausi... Ja nyt ei oo tullut mitään tuollaistakaan pakettia, katsotaan tuleeko ne tampoonitkaan :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä tulee vain muutaman kerran vuodessa, sähköpostiin pitäisi aina tulla ilmoitus uudesta alkavasta kampanjasta ja seuraavan paketin saa vain muistamalla täyttää sen kyselyn tamponien saapumisen jälkeen. Ja nämä kosmetiikkaa sisältävät paketit ovat valitettavasti vain bloggaajille olevia VIP-paketteja, muille tulee vain tamponeja ja joskus tuotenäytteitä. Toivottavasti tamponit pian saapuvat sinullekin, omanikaan eivät ole vielä tulleet :)

      Poista