9. tammikuuta 2015

Oriflame-tilaus

*Jos et jaksa lukea valitusta, siirry suoraan ensimmäiseen kuvaan*

Tammikuu ja vähän helmikuukin ovat aina ne kaikkein vaikeimmat kuukaudet kesän lisäksi myydä Oriflamea. Kaikilla on jouluähky, joten kukaan ei tilaa mitään ja nyt sattui vielä olemaan niin, että suurin osa asiakkaiden tilaamista tuotteista löytyi jo omasta varastostani valmiiksi, mikä on aina erittäin iloinen asia. Haluan toki niistä eroon ensisijaisesti, koska niitä on useamman tuhannen euron arvosta ja muuttaisin ne mieluusti rahaksi. Etenkin haluan niistä eroon nyt, kun postin maksut nousevat ja maksikirje poistuu(murr!!), niin eipä niitä enää sitten paljon kukaan osta tuolta myynnissä-sivulta, vaikka puoli-ilmaiseksi jakelisi(mitä ne kyllä melkein ovat jo nytkin omien tuottojen kannalta).

Täällä ei ole Siwaa tai Valintataloa, jotta saisi Huutopaketin lähetettyä(osa on myös Huuto.netissä myynnissä). Matkahuolto siirrettiin vuosia sitten ison ja vilkkaan tien varteen kauas pois keskustasta ja sinne autottomana on erittäin turhauttavaa päästä. Sinne ei mene edes suojatietä, tien ylitystä saa odottaa viitisen minuuttia, jos ei sitten henkensä kaupalla hyppää autojen sekaan ja toivo, että jarruttavat. Pakettiautomaattiakaan täällä ei ole, pieni Postin palvelupiste kaupassa aneemisilla myyjillä vain. Muutenkin ärsyttävä asioida siellä, koska myyjät jo katsovat kyllästyneenä kun monta kertaa viikossa vien sinne noita netissä myytyjä tavaroita ja välillä haen omia pakettejani vielä lisäksi. Anteeksi nyt kovasti, kun häiritsen teidän juoruiluanne sillä maksikirjeelläni ja nostan omalta osaltani postin jakelumäärää, jotta saisitte pitää työnne.

Siinä missä ennen selvisi sillä 4,20€ maksikirjeellä, joutuu maksamaan 7,90€ paketista, jos joku ostaa vaikka vain kynsilakan, joka ylittää sen 3cm korkeuden rajan. Huuto.nettiin ostin pari kuukautta sitten huuto plussankin vuodeksi ja sekin on nyt aika turha jos jatkossa saa myytyä vain noita pieniä kirjeenä meneviä. Kiitos Posti, kun teet elämästämme vielä pikkuisen vaikeampaa. Vaihtele vielä pikkuisen useammin sitä nimeä niin, että pitää nostaa hintoja nimenvaihdosta aiheutuvien kulujen kattamiseksi.



Nillityksestä itse asiaan, edellä mainituista syistä johtuen siis jouduin tilaamaan itselleni vähän tuotteita, joita en ehkä välttämättä olisi tarvinut, jotta saisin vaadittavat pisteet täyteen. Alun perin tilauksessa oli omia tuotteitani lisänä vielä kolme tai neljä, mutta sitten sain viime hetken pelastavan tilauksen, niin sain poistaa ne ostoskorista.


Edellisen postauksen lukeneille ei tule yllärinä, että tilasin HairX Curls & Waves Hair Moussen, jospa tällä saisi vielä lisää pitoa kiharoihin. Uusia minituoksuja tuli myös, joten halusin söpön pikku Vivacityn, kun se on ainoa tuoksu jota niistä en vielä omistanut. Pure Skin Spot SOS Gel on HG-kamaa. Tätä finnin päälle illalla ja pienet finnit katoavat yön aikana, suurempien paraneminen nopeutuu. Edellinen on lopussa, joten piti varulta tilata jo uusi, ettei ennen juhlia tule jotain SOS-tilannetta naaman räjähtämisen kanssa. Ja ihastuin siihen Illuskin -meikkivoiteeseen ja tilasin sitten täysikokoisen. Tekee paljon sellaisen samettisemman ja kuulaamman ihon kuin toinen HG eli Everlasting Foundation.


Sitten kynsienhoitosetti, josta halusin oikeastaan vain tuon kynnenalusten puhdistusjutun, koska töissä pitää käsitellä rahaa ja arpoja ja raaputella niistä niitä tarkistusnumeroita esiin kun asiakkaat ei ole sitä viitsineet tehdä, niin aina on kynnenaluset ihan mustat. Ehkä noille muillekin tulee jotain käyttöä.

Ja noiden pikkupyyhkeiden pakkaaminen söpöihin rusetteihin pitäisi lopettaa, koska sen takia sorruin tilaamaan kaksi kasvopyyhettä taas.


Sitten hyvinkin pirteän värisiä demoja. Swedish Spa:lta viimein uusi tuoksu, se ei ole tainnut uudistua vuoteen ainakaan? Exfoliating Body Wash tuoksussa Swedish Cloudberry Sage & Vitamin C eli siis lakka ja salvia.  Tuoksuu niiiiin hyvältä, hedelmäisen raikkaalta.


Sitten molemmat sävyt Color Mania Lip Balmista ja iiiih ne on ihania. Sävyttävät huulirasvat on mun ihan suosikkeja kaikista huulituotteista. Nämä tuoksuu mielettömän hyviltä, kuin hedelmäkarkeilta. Oranssi Orange Zest arvatenkin appelsiinilta ja punainen Pink Menthol, joka tuoksuu joltain punaiselta marjalta ja mentholilta. Tuoksuja ei kerrottu niin en tiedä varmaksi.


Tilaajalahjana HairX Strong Hold Hairspray, se menee toistaiseksi myyntiin ja otan sen käyttöön sitten sieltä jos joskus tarvitsen. Yksi asiakaskin kyllä tilaa aina hiuslakkoja, joten luultavasti ehtii mennä hänelle. 

Ilmaisena demona jaksolla 3(nyt menossa jakso 1) myyntiin tulossa oleva The One Eyes Wide Open Mascara. 


Apteekissakin kävin jokin aika sitten hakemassa kortisonivoidetta noihin mun ihottumiin, kun se nyt on ainoa mikä on näyttänyt auttavan jo muutamassa päivässä. Samalla viimein ostin sen Luis Widmerin Skin Appeal Peeling -voiteen täysikokoisena. LivBoxissa tuli taannoin siitä näyte ja ihastuin tuohon niin kovasti. Yksi parhaista kasvokuorinnoista, eikä mikään älyttömän kalliskaan.


Ja vielä loppuun pyyntö, että kävisitte allekirjoittamassa maksikirjeen poistumista vastustavan adressin täällä. Voi olla tuulimyllyjä vastaan taistelemista, mutta ainakin on sitten yritetty.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti