8. joulukuuta 2014

Kosmebloggaajien Photo-A-Day -haaste 1/4

One Of Beauty's Daughters -blogin Henna teki tänä vuonna meille kosmetiikkabloggaajille ihan oman haasteen, jonka sai toteuttaa Instagramissa, blogissa tai blogin FB-sivulla. Innostuin siitä heti, koska se sisälsi paljon juttuja, joista olen halunnut tehdä postauksen blogiin, mutta sitten kuitenkaan siinä asiassa ei ole ollut tarpeeksi tavaraa omaksi postauksekseen.

Teen omaani instassa, mutta koska kaikilla ei ole sitä(vaikka kuvia pystyy katsomaan tietokoneellakin) niin ajattelin blogiin tehdä kuvakoosteita siitä ja samalla voi myös kertoa vähän tarkemmin mitä kuvassa on. Sitä instassa ei viitsi tehdä, koska en jaksa kirjoittaa kännykällä :D


Kuva: Henna

1. Viime kuun suosikit (eli marraskuun)



Marraskuun suosikeissa näkyy aika paljon blogissa olleita tuotteita. Essencen huulipuna on heikosta pigmentistään huolimatta ollut koko syksyn suosikkisävy ja arkimeikin piristys, TBS-käsivoide nyt vaan on loistava, Oriflame kasvoöljy on pelastanut pintakuivuudelta ja Oriflame huulivoide auttanut korppuhuulien kanssa. Uusina tuttavuuksina Oriflamen Optimals Foaming Gel, joka pesee ihon hyvin, mutta hellävaraisesti. Oriflame Maxi Lash 3D on kamparipsiväri ja sen harja onkin aika vekkuli. Sen takia piti opetella ripsivärin käyttö uudelleen. Lumenen Keep It Cool taas tuoksuu mielettömän hyvältä ja toimii niin yö- kuin päivävoiteenakin. Olisitteko muuten kiinnostuneet tällaisista kuukauden suosikki-postauksista, kuten monissa muissa blogeissa on?

2. Käytetyin paletti


 

Se on ehdottomasti Flormarin, vähän jokainen sävy alkaa olla pannuun asti kaluttu. Näitä en ole tänä vuonna nähnyt muuten kuin Tokmannissa pari vieläkin siellä pyörivää violettia. Pitääköhän sellainen hankkia vielä. Näitähän mulla odottaa toinen jo varastossa sitä varten jos tämä joskus loppuu. Perusmeikki tällä tullaan näkemään tuolla työmeikin kohdalla. Swatchit näkee jo täältä.

3. Päivän meikkivoide



Päivän meikkivoiteena toimi Oriflamen Illuskin Foundation näytepussin muodossa. Olen vähän kyllästynyt HG-meikkivoiteeseeni Everlasting Foundationiin, joten tutkailen jos joku muu meikkivoide miellyttäisi ja tilasin joku aika sitten Oriflamelta näytteet about jokaisesta saatavilla olevasta meikkivoiteesta. Jos ei niissä ole mitään kivaa niin sitten katselen markettimeikkivoiteista jotain. Ainakin Rimmelin sitä uutta on kehuttu niin kovasti.

4. Mitä laukussa mukana



Tämä oli sellainen aihe, että meinasin vähän vääristellä totuutta ja jättää pari juttua pois, mutta päätin sitten kuitenkin antaa niidenkin olla mukana. Laukku on tuollainen Daniel Rayn halpislaukku, Nahkapaikan poistomyynnistä joskus ostettu ja maksoikohan peräti 5 euroa. Tykkään kuvioinnista ja se on näppärän kokoinen.

Laukusta löytyy 30 Seconds To Mars -rahapussi, huulirasva, käsipeili, avaimet, Mynthoneita, käsidesiä, Oriflamen kiillonpoistopapereita ja kännykkä. Sitten tuollainen pikkuinen pillerirasia, jossa on allergialääke, särkylääke ja pari purkkapalaa hätätapausten varalta.

Ja sitten ne mitkä meinasin jättää pois, mutta siis Ila Dusk -henkilökohtainen hälytin ja Lady Guard -suihke. Ihan vaan varulta. Täällä liikkuu pyörällä sellainen juoppo, joka on mm. jahdannut paria lasta pyörällä, kunnes he juoksivat kauppaan turvaan ja minua tuo mies käy ahdistelemassa työpaikalla ja haukkuu. Koulusta kotiin tullessa yritti houkutella mukaansakin ja kerran kaupasta tullessani tukki tieni pyörällään ja ei päästänyt ohi. Joten ihan vaan jo senkin takia pidän noita mukana jos se käy päälle. Noista aivonsa mössöksi juoneista kun ei koskaan tiedä ja tuon kyseisen yksilön tiedän käyttävän myös psyykelääkkeitä yhdessä alkoholin kanssa. Ja sitten kun iltavuorokin loppuu klo. 22.15 niin kotiin kävellessä vastaan voi tulla ihan mitä vaan. Pyörähemmoa ei tosin ole näkynyt pariin kuukauteen, joten ehkä se viimein on viety johonkin.

5. Lempimerkki



Oivoi, tämä oli niin vaikea, koska melkein joka merkiltä löytyy niitä huippuhyviä tuotteita, yhdeltä merkiltä eyeliner, yhdeltä pohjustaja, toiselta meikkivoide jne. Mutta... jos katsotaan mitä merkkiä käytän eniten niin se on Oriflame, mikä ei varmaan ketään blogin seuraajaa yllättänyt. Lempimerkki on kuitenkin mahdoton valita.

Kuvaan en alkanut asettelemaan mitään tuotteita, mutta otin pöytäliinani ja pari meikkiboksia, joista toinen on kyllä vähän rutussa, enkä saanut sitä suoristettua. Se oli tuon valkotekstisen boksin sisällä pöytäliinan kanssa tilan säästämiseksi. Bad idea. Pöytäliinan hankin koulun tuote-esittelyn kurssia varten kun esittelin siihen kuuluvassa esityksessä Optimals-sarjan ja eihän sitä tiedä jos joskus hairahdan pitämään vielä jonkin muun Oriflame-jutun, vaikka jossain paikallisessa tapahtumassa, myyjäisissä tai vastaavissa.


6. Smokey



Smokeymeikki on paluu teiniaikoihin. Silmäni ovat tuollaiset siniharmaat ja niille parhaiten sopivaksi olen huomannut harmaat ja ruskeat sävyt. Ruskeiden kanssa silmäni näyttävät sinisemmiltä ja harmaat vievät sinisyyttä pois tehden silmistä harmaammat. Koska työmeikki tulee olemaan ruskea niin tein sitten harmaan smokeyn.

Käytin kaikenlaisia harmaita mitä kokoelmistani löytyi. Koko luomelle levitin pohjaksi Oriflamen Pure Colour Mono Eyeshadowta sävyssä Taupe. Luomen keskiosaan H&M 36 sävyn paletista sinertävänharmaata(toiseksi viimeinen sävy)ja ulkonurkkaan saman paletin mustaa ja MaxFactorin luomiväriduosta mustaa glittersävyä, duon nimi on 470 Star.Studded Black. Sisänurkkaan saman duon hopeaa. Häivytykseen käytin erinäisiä harmaita. Alaluomelle rajaus Oriflamen Smooth Definerilla sävyssä Grey, pehmennys harmailla luomiväreillä. Sisärajaus MaxFactorin mustalla kajalilla. Geelirajaus ylös ja vielä Dependin irtoripset numero 6(kyllä voikin omat ripset näyttää tuollaisten jälkeen säälittäviltä :D ). Meikin intensiivisyys kärsi kuvatessa, joten ihan täydessä loistossaan se ei kuvissa esiinny.

7. Vanhin meikkituote



Näistä muinaismuistoista oli joskus oma postauksensakin ja niitä on enemmänkin, mutta valitsin muutamia vanhimpia, jotka otin sain äidiltäni pienempänä. En toki enää käytä reilusti yli 10 vuotta vanhoja meikkejä, mutta ne on kiva säilyttää muistona.

Siinä on Coccinellen poskipunaduo sävyssä BonBon ja luomiväritrio Farfadet. Sitten Yves Rocherin luomiväri Myosotis sekä Vevayn Moody Skies luomiväriduo, joka on niin mielettömän silkkisen mattainen ja pigmenttinen, ettei mitään rajaa.

8. Kynnet



Kynsille en meinannut keksiä oikein mitään, koska kynteni ovat nyt niin onnettomat. Kaikki kynnet ovat tässä parin viikon sisällä katkeilleet ja liuskoittuneet ja keksineet vaikka mitä temppuja.

Mietin sitten, että mikä sopisi lyhyillekin kynsille. Ensin mietin värin ja, koska tässä haasteessa tulee olemaan paljon punaista, niin suljin sen ensin pois. Sitten kaikki kesäiset värit ja päädyin lopulta violettiin. Valitsin violeteista lakkoja, joita en ole blogissa näyttänyt ja halusin vielä tehdä skittletten.

Pohjana värivalinnoille käytin W7 Magic Beads -lakkaa sävyssä Pick and Mix. Valitsin violetit microhelmissä olevan sinertävänvioletin mukaan. Lakoiksi valikoitui etusormeen W7 Cosmic Purple, pikkusormeen Rimmelin Pompous ja pohjaksi Magic Beadseille Rimmelin Purple Addict. Microhelmissä on myös hopeaa, joten otin Oriflamen Light Silverin, joka on dupe Mavalan Silverille ja pinkkien helmien mukaan sitten vielä Wet n Wildin Frosted Fuchsian.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti