25. elokuuta 2014

Pari jalkakuorintaa

Tännekin varmaan pitäisi kirjoitella jotain taas. Viime päivät on menneet vähän muissa jutuissa, koska sain taas töitä ja tällä kertaa ihan tuosta parinsadan metrin päästä. Kosmetiikkaa siellä ei ole myynnissä, ellei hammastahnaa ja jotain Rexonan ja Axen minipulloja lasketa. Tai ei ollut kun vietin siellä 6 viikkoa työssäoppimassa keväällä. Mutta nyt ensimmäinen asia mikä kesän jälkeen osui silmiini, oli Baby Lipsit! Olen onnistunut parhaani mukaan välttelemään niiden ostamista, mutta miten käy nyt, kun ne on tiskillä nenän edessä koko päivän ja saan niistä henkilökunta-alennuksen(~20%). Haluaisin niin kovasti ne värilliset ainakin.

Alkaa olla jo selkeästi syksy vähitellen, mikä ei minua haittaa yhtään. Helteet olivat tuskallisia kamppailla ihoni kanssa, kuten aina. Voi sitä kiillon määrää ja kaikki meikki suli kasvoilta. Palataan kuitenkin hetkeksi vielä kesäisen pirteisiin tuotteisiin, jotka otin käyttöön vasta kotiin palatessani kun viimeinkin on aikaa hoitaa itseään.


Tämän kesän uutuuksia Oriflamella oli Feet Upin Summer Bliss Lemon & Lavender Foot Scrub Bar. Vartalollekin Oriflamella on vastaava kuorintapala ja tykkäsin siitä, joten halusin kokeilla tätäkin. Hyvin käteen sopivaksi muotoiltu pala tuoksuu aivan joltain lapsuuden saippualta. Ei varsinaisesti sitruunalta, eikä laventeliltakaan, vaan ihan vain saippualta. Pienenä mulla oli sellainen pieni salkku Yves Rocherilta, jossa sisällä oli erilaisia saippuapaloja, tämä tuoksuu niiltä. Se salkku ja saippuat on mulla vieläkin muinaismuistona, koska en hennonut käyttää niitä pienenä. Se oli aarteeni.


Itse kuorintapala kuorii ihon hellävaraisesti, se ei ole kovinkaan voimakas ja kovettumia sillä ei saa hangattua pois, mutta sellaiseen kevyeen "ylläpitokuorintaan" palanen sopii mainiosti. Palasen sisältämä sitruunankuoriuute ja laventeliöljy lisäksi raikastaa jalat.


Toinen on Oriflamen jalkakuorinta viime kesältä. Tätä käytin jo silloin, mutta laiskana jalkojenhoitajana kuorintaa on vieläkin jäljellä. Fresh Berries Raspberry Foot Scrub oli tuoksuna tästä sarjasta tylsin, kun muut sarjan tuotteet olivat mustaherukka-jalkavoide ja karviais-jalkasuihke. Ne tuoksuivat taivaalliselta, mutta tämänkään tuoksua ei voi haukkua. Tuoksuu nimittäin ihan muumilimsalta!


Eikä myöskään ulkonäköä. Kirkkaanpunainen geelimäinen kuorinta näyttää syötävän hyvältä. Ja en kyllä ennen ole törmännyt punaiseen jalkakuorintaan, tai ylipäätään mihinkään kuorintaan.


Tehoiltaan tämäkään ei ole mikään superkuorinta, mutta sopii kevyeen kuorintaan. Ja on vähintäänkin päivän piristys värinsä ja tuoksunsa takia. Kestää lisäksi ikuisuuden, koska todella pieni määrä riittää pitkälle. Sitä ei ole enää varsinaisesti myynnissä, mutta joskus saattaa aletuotteista tuota bongata.


Ja loppuun vielä kevennykseksi kuva siitä mun saippuasalkusta ja myös Leijonakuningas-saippuat ovat säilyneet muistona.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti