1. elokuuta 2014

Apocalips


Rimmelin Apocalipsit ovat jo aika vanha juttu, mutta kun sellainen kerran tuli LivBoxista niin kerronpa nyt mielipiteeni siitä.


LivBoxissa sain sävyn Nova ja oikeastaan olisin kelpuuttanut minkä tahansa sävyn. Paitsi Novan. Tuurillani tietysti tuli se kaikkein huonoin sävy eli räikeä, kylmä pinkki. Sellainen ei vain sovi mulle yhtään yksiin ihon- tai hiusteni värin kanssa.


Kokeilin kuitenkin Novaa ja tykästyin siihen. Se levittyi nätisti ja tasaisesti sekä kesti pitkään. Halvasta tuoksusta en tykännyt, mutta muuta vikaa en löytänyt. Ilmestyessään niitä hypetettiin jonkin verran ja se oli näköjään ihan aiheesta. Lisäksi tykkään pakkauksen ulkonäöstä kovasti.


Senpä takia halusin sopivamman sävyn itselleni. Sopivasti sattuivat olemaan eräässä liikkeessä alennuksessakin. Sävyjä tutkailtuani netissä olisin tykännyt kovasti Lunasta tai Celestialista, koska ne olisivat olleet arkikäyttöön vallan sopivia. Mutta niitä ei tietenkään ollut. Joten otin sitten Phenomenonin.


Phenomenon on vain liian peitevoidemainen ja vaalea. Noin vaaleana se myös levittyy vähän epätasaisesti ja huuliin jää helposti raitoja. Ei aivan minun sävyni, mutta ehkä vielä löydän jostain Lunan tai Celestialin ja saan viimeinkin itselleni sopivan sävyn.

1 kommentti: