10. kesäkuuta 2014

Ihoresepti vol 2

Edellisestä tällaisen naamion testaamisesta onkin jo vierähtänyt aikaa. Vol. 1 siis täällä. Olen aina vähän arka testailemaan näitä yksittäispakattuja, olen niin monelle asialle allerginen, että jos sitten yhtäkkiä saakin jonkin kauhean allergisen reaktion. Siksi käytän ennemmin tuubeissa olevia jo hyväksi havaittuja naamioita.


Mutta siis vuorossa oli Skin Recipe Dead Sea Anti-Stress Mud Masque. Se on rakastamani savinaamio, vai mutanaamio. Kutsui niitä kummaksi vain niin ne vain sopivat iholleni parhaiten kokemusteni mukaan. Tämä kyseinen naamio rauhoittaa rasittunutta ihoa ja poistaa epäpuhtauksia. Juuri sitä mitä tarvitsen kaikin puolin raskaan kevään jälkeen ja tulossa on vielä stressaavia hetkiä sen uuden työn takia.


Väriltään voide oli vihertävää ja tuoksui todella hyvältä. Kukkaiselta, mutta raikkaalta ja vähän ehkä sellaiselta merelliseltä tai yrttiseltä. Levityksessä apuna toimii vuosia käyttämäni hyväksi havaittu Oriflamen naamiosivellin.


Iholle naamio oli miellyttävä levittää, Oriflamen savinaamio oli tosi hankalaa levittää ja sitä piti tosissaan työstää. Mutta tämä liukui iholle helposti ja vaivattomasti, kuin se olisi ollut kasvovoidetta. Liukkauden takia se oli vaikea saada tasaisesti kuten kuvasta näkyy. Keskityin levityksessä poskiin, nenään ja otsaan, ne saivat vähän paksumman kerroksen. Muu osa kasvoistani on melko ongelmatonta, joten niille riitti ohuempi.


Pussista riitti helposti kahteen käyttökertaan ja säästeliäs olisi saanut sen riittämään varmasti kolmeenkin kertaan, mutta olin muuttamassa vanhempien luokse silloin niin en alkanut kikkailemaan. Naamion annetaan vaikuttaa vartti ja se pestään pois. Vaikutuksen aikana naamio tuntui lämmittävältä, vaikka yleensä savinaamiot naamassa tulee lähinnä kylmä. Ja savinaamioiden tapaan se kuivui aikamoiseksi maskiksi, jonka alla ei paljoa ilmeilty. Huuhtoutui kuitenkin helposti pois lämpimällä vedellä.


Naamion jäljiltä iho oli kirkas, sileä ja pehmeä. Suihkun jälkeen poskissa oleva jokakertainen punoituskin näytti rauhoittuvan. Teki ihosta erittäin kiristävän vain, mutta imeytyipähän kasvovoiteet kunnolla. Ihoon pitäisi pakkauksen mukaan jäädä laventelin tuoksu, mutta en kyllä haistanut mitään.

Kokonaisuudessaan nousi yhdeksi lempparikseni ja ostan kyllä lisää jos jossain näen. Jäljellä on vielä lämmittävä savinaamio, mutta se on syväpuhdistava, joten säästän sen sellaiseen hetkeen kun naamani taas räjähtää täyteen finnejä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti