31. maaliskuuta 2013

Pääsiäiskynnet

Ensin en meinannut tehdä minkäänlaisia pääsiäiskynsiä vaikka tietynlainen suunnitelma oli mielessä. Sitten kuitenkin huomasin erään pääsiäiskynsikisan ja päätin lopulta tekaista mielessä olleet pääsiäiskynnet.

Lakoiksi halusin ehdottomasti ihanat herkullisen sävyiset Oriflamen Neo Chic -lakat. Herkulliset siksi, että en ole Uuden Vuoden jälkeen syönyt yhtään karkkia(suklaata ei lasketa) ja tuo vihreän lakan sävy muistuttaa niin hirmu paljon Fazerin sellaisia karkkeja minkä kääreessä on jääkarhun kuva. Ja vaaleanpunainen taas muistuttaa vähän Kis Kis -karkkeja. Kumpaakin kaksi kerrosta.

Dotting Toolilla ja koristelusiveltimellä taiteilin pikku pupuset kynsiin käyttäen Delia Art Decoration 01 lakkaa. Sitä myös kukissa ja kukkien keskiosat Rimmelin Fast & Fuchsialla. Keskisormen kukat meni vähän pieleen kun kaikista pienin dotting toolini oli hukassa ja viimeisen kukan kohdalla vähän tila loppui kesken. Olisi ehkä pitänyt tuossakin kynnessä jättää kukkien määrä kolmeen. Nail Starin eri väreillä tein tuon sateenkaaren tapaisen sekä ruohotupot. Pupujen silmät Revlonin Blackest Blackillä. Tuollaiset niistä sitten tuli ja mun mielestä ihan söpöt.


Käytetyt lakat:
-Oriflame Neo Chic Mint Pear
-Oriflame Neo Chic Sugar Pink
-Delia Art Decoration 01
-Revlon 999 Blackest Black
-Rimmel 615 Fast & Fuchsia
-Nail Star vihreä, oranssi ja keltainen

Melko erilaiset kynnet verrattuna viime vuoden pääsiäiskynsiini.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti