18. maaliskuuta 2013

Kynsimaalia +ilmoitus

En malttanut heti olla kokeilematta Oriflamen uusia Nail Paint -lakkoja, jotka siis ovat vähän kuin China Glazen Tranzitions -lakat, mutta vaan huimasti halvempia. Eli lakat siis vaihtavat väriä päällyslakan kanssa ja sitä varten pitää olla oma päällyslakkansa. Nämä on suunniteltu toimimaan vain yhdessä eli reaktiota ei tapahdu muiden lakkojen kanssa. Ainoastaan Nail Paint Base & Top Coat ja Nail Paint -lakka saavat reaktion aikaan.


Sävyjä on kolme, Pink, Purple ja Plum. Sävyistä tilasin itselleni Pinkin, koska se on sellainen sävy jota pystyn käyttämään pelkiltäänkin ja muutenkin se on oikein kaunis metallinen vaaleanpunainen joka vivahtaa vähän violettiin. Muista sävyistä en niin innostunut.

Alle laitoin kerroksen yllä mainittua aluslakkaa, aluslakaksi kyllä käy mikä tahansa muukin aluslakka ja melkeinpä suosittelisinkin käyttämään jotain muuta aluslakkaa. Huomasin nimittäin, että kun levitin aluslakan päälle värilakan, muuttui joistakin kynsistä osa tummemmaksi ja jouduin laittamaan toisen kerroksen värilakkaa päälle.

Pohjalakan päälle yksi(!) kerros värilakkaa. Ajattelin, että tätä joutuisi laittamaan kaksi tai kolmekin kerrosta kun vaaleat lakat yleensä vaativat sen. Mutta hämmästys oli suuri kun yksi kerros peitti täydellisesti! Kuivuikin supernopeasti. Lakka on kuitenkin armoton kynnen epätasaisuuksille ja omani ovat ottaneet vähän osumaa niin pinta ei ole tasainen. Lisäksi vielä törkeän vaikea lakka kuvata kun hohtaa joka suuntaan. Sävy on kuitenkin tosi söpö ja keväinen. :)



Sitten vain päälle päällyslakka ja tähän on käytettävä juuri tuota tiettyä lakkaa, että homma toimii. Lähes saman tien alkoi lakan väri muuttumaan astetta tummemmaksi ja punertavammaksi ihanaksi pinkiksi. Tällä kertaa en vielä alkanut mitenkään kikkailemaan noilla kuvioilla, vaan tein vain yksinkertaiset kuviot, jotta kuvissa tulee hyvin esiin lakan värit.




Aivan loistavan laatuiset lakat ja en voi muuta kuin suositella jos haluat halvemman version Tranzitions lakoista, jotka maksavat 18 euroa netin mukaan suomessa. Oman kynsimaalisi saat hieman alle 6 eurolla.

Tykkään!



Blogin sivupalkkiin on nyt uutena tullut linkki, josta voit liittyä lukijaksi Bloglovinin kautta. Laitoin tämän kaiken varalta, koska blogeissa on kiertänyt huhu, että käyttäjäraati loppuisi kesällä. Toivon todella, että tämä ei ole totta, mutta jos se on totta niin minkäs teet. Eli jos jatkossakin haluat lukea blogiani, kannattaa liittyä myös Blogloviniin. :)

2 kommenttia:

  1. Oho, itse en olekaan tuollaisesta kuullut, että käyttäjäraati loppuisi :o!!
    Täytyypä yrittää seurata tilannetta, tosin itsellänikin on kyllä bloglovinissa ja blogilistalla linkki :).

    Hitsi että nuo lakat ois kivoja!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jossain blogeissa on ollut, että myös mahdollisesti se saattaa loppua, mutta siitä nyt ei ole yhtään varmuutta kun Google ei ole antanut virallista eikä epävirallista lausuntoa. Mutta jospa tuo asia jossain vaiheessa selviää.

      Nuo lakat on kyllä kivoja ja söpöjä tyttömäisiä sävyjä ilman tuota päällyslakkaakin. Tähän vaaleanpunaiseen ihastuin täysin kun koko alkuvuoden oon jostain syystä tykännyt hirveästi vaaleanpunaisista lakoista :D Ennen inhosin niitä

      Poista