15. helmikuuta 2013

Oriflame -tilaus

Oriflamen tilaus saapui taas ja se oli tosi iso mun mittakaavassa, koska asiakkaat tilasivat paljon tavaraa ja itse tilasin jonkin verran ja sain lisäksi sen 140€ arvoisen tuotepaketin palkinnoksi joulukampanjasta. Pääsen luultavasti taas Top 10 -listalle alueellani. Se selviää kunhan aluejohtaja lähettää jakson tilastot. Itselleni tilasin tällaista kamaa.

Ja jos viime tilauksessa sain olla ylpeä itsestäni kun vastustin kiusauksia ja tilasin vain tarpeellista mahdollisimman vähän niin nyt kyllä tuli siitäkin edestä "turhaa". Saisin hävetä.


Hajuvesiä tuli peräti neljä! Kaikki kuitenkin sellaisia joita olen himoinnut jo pitkään. Ensin ihanan mystisen mausteisen täyteläinen Mirage, jossa kaikki on kaunista. värit, pullo ja etenkin mainoskuva jossa värit ovat todella onnistuneet ja malli kaunis. Olen kateellinen hänen punaisista hiuksistaan. Hiustenväreistä tykkään eniten punaisesta, en mistään oranssihtavasta vaaleasta punaisesta vaan oikein liekehtivän tummasta ja täyteläisestä. Omaan ihonväriini se ei vain sovi, joten joudun vain ihailemaan punaisia hiuksia. Mirage tuoksuu  elemille, ruusulle ja vetiverille ja sopii iltatuoksuksi vaikka syksyn tummiin päiviin.

Alkoholin suhteen olen ehdottomasti drinksutyttö ja kesällä Oriflamelta ilmestyi kolme drinkkituoksua sekä tietenkin ohjeet niiden tekoon. Yksi pullo ei maksanut kuin 16 euroa, mutta en tilannut, koska halusin kaikki ja siitä tulisi aika iso summa. Nyt ne olivat puoleen hintaan, joten tilasin kaikki. Thai-basilikalta, boysenmarjalta ja seetriltä tuoksuvan Flirty Bellan, vadelmalta, kaakaolta ja myskiltä tuoksuvan Fashion Addictin sekä pippuripaprikalta, gewürztraminer-rypäleeltä(kirjoitinkohan oikein :D ) ja vaniljalta tuoksuvan Party Queenin. Kaikki kyllä aivan täydellisiä kesätuoksuja, koska nämä ovat sellaisia kevyitä ja raikkaita tuoksuja. Ja silloin kesällä olin taas mainoskuvan lumoissa, koska siinäkin oli kaunis punahiuksinen nainen.

Kuvat: Google
 Kosteuden säilyttävät käsineet tilasin kun muutossa hukkasin omani sekä myös vastaavanlaiset sukat ja nämä ovat äärettömän hyvät yöllä. Laittaa oikein reilusti käsivoidetta tai -naamiota käsiin ja hanskat päälle. Sitten pääsee nukkumaan eikä tarvi odotella voiteen imeytymistä ikuisuuksia. Kädet muhivat voiteessa koko yön ja voide imeytyy hiljalleen käsiin. Aamulla kädet ovat superkosteutetut.

Parit uutuudet halusin tilata vaikken näitä tarvitse. Suihkugeelejä mulla on se parikymmentä pulloa, mutta tämä oli suihkuvaahto niin ihan uteliaisuudesta haluan kokeilla. Siksi tilasin Swedish Spa Cooling Shower Moussen. Se on viilentävä, joten säästän kesäksi kuten Rexonan vajaana olevan viilentävän suihkugeelinkin. Ei vaan pysty talvella käyttämään kun ilman sitäkin jo paleltuu suihkun jälkeen.

Kasvoilleni on savinaamio ollut todella hyvä hillitsemään ihon rasvaisuutta. Vartaloni iho on aika normaali, mutta silti haluan kokeilla Swedish Spa Exfoliating Mudia. Savikuorinta on mulle ihan uusi juttu. Vielä yhtenä uutuutena halusin kokeilla Milk & Honey Gold Smoothing Sugar Scrubia. Tykkään sokerikuorinnoista eniten kaikista kuorinnoista ja nykyiseni ovat jo lopuillaan. Yksi tuleekin seuraavaan loppuneet -postaukseen.


Demona tilasin söpöt Volare Soap Flowerit, jotka tuoksuvat Volare -hajuvedeltä. Huono vaan, että noita ei ole pakattu muoviin niin koko laatikko jossa nämä tulivat tuoksui Volarelta ja joka paikka missä näitä säilyttää.

Demona myös kaunis Giordani Gold puuterisivellin, jonka voi ottaa kätevästi matkalle mukaan, koska siinä on tuo hylsy. Muutenkin tuon avaamismekanismi on jännä, koska sivellin on piilossa tuolla hylsyn sisällä ja sen saa ulos vetämällä hopeisen kotelon tuolta sisältä ulos ja sen jälkeen työntämällä sen takaisin, jolloin sivellin jää ulkopuolelle. Mahdollisimman huonosti selitetty, mutta ehkä te jotain tajusitte :D Takaisinkin se laitetaan samalla tavalla.

Everlasting Foundationia tilasin toisen pullon varastoon kun se on niin loistava ja se oli alennuksessa. Prinsessa palasaippuan tilasin myös vaikka se on pikkutytöille, mutta se vain tuoksuu niin kivan hedelmäiseltä. Poistomyynnistä viimeinkin silmänympärysvoide. Tilasin toisenkin geelimäisen, mutta se oli loppu. Sain sentään onneksi tämän Skin Energy Eye Creamin. Ja kesällä lähden Tallinnaan vaikka vannoin etten enää sinne lähde. Mutta niin mut saatiin suostuteltua, joten laivalle tilasin edustajien poistomyynnistä Anchors Away korvakorusetin.


Tämän kuvan kanssa kamera ei tehnyt yhtään yhteistyötä, joten luovutin kun aina oli yhtä epätarkka. Ilmaisena demona sain Time Reversing Intense -päivävoiteen. Tilaajalahjana Giordani Gold Age Defying Radiance Elixirin, jota varastossani on jo yksi paketti valmiiksi. Kumpaakaan en tarvitse kun ovat anti-age -tuotteita.


Sitten se 140e tuotepaketti Oriflamen suosituimmista tuotteista.

-Shower Sponge: Vastaavanlaisia mulla on kolme, joten myyntiin
-Hair X Volume Boost Shampoo (Jumbo): Tälle voisi olla käyttöäkin joskus.
-Hair X Super Style Hairspray: Näitä on myyntivarastossa jo yksi ja tämäkin menee myyntiin.
-Swedish Spa Night Renewal Hand Cream: Yökäsivoidetta käytin juuri yhden tuubin loppuun, toinen on kaapissa ja tämäkin menee kaappiin odottamaan käyttöä. Lempparikäsivoiteeni.
-Optifresh Herbal Whitening hammastahna: Myyntiin, koska itselläni on lähes täysi tuubi hammastahnaa käytössä.
-Happy Skin Sensitive Skin Body Lotion: Kosteusvoiteita en tarvitse yhtään lisää kun niitä on parikymmentä purkkia kaapissa. Ja tämä on vielä niin julmetun iso. Myyntiin.
-Milk & Honey Gold Softening Hand Lotion: Käsivoiteet päiväkäyttöön ovat minulla aika lopussa, joten ehkä tämän voisikin käyttää.
-Activelle Invisible antiperspirantti: Spraydödöjä käytän kotioloissa samoin kuin deoja, joten tämän voisi säästää. Tällä hetkellä käytössä on juuri samanlainen dödö.
-Swedish Spa Refreshing Shower Cream: Tällainen on kaapissa jo odottamassa käyttöä ja jos tykkään siitä niin voi tämänkin säästää.
-Kosteuden säilyttävät sukat: Edelliset menivät muutossa hukkaan ja olen siitä asti halunnut tilata nämä ja hanskat, mutta aina unohtanut. Nyt on sitten molemmat taas. Jalat kiittää kun laittaa jalkavoidetta reilusti ja nämä siihen päälle. Eikä sotkeennu lakanat.
-Feet Up Cracked Heel Repair: Myyntiin. Ehdottomasti eniten myymäni tuote, tässäkin tilauksessa myin 7 tuubia tätä. Tämäkin menee varmasti kaupaksi hyvinkin pian. Minulla ei kovettumia ole joten en tarvitse.
-Discover Taj Mahal Oriental Sunrise Shower Gel: Tätä käytin yhden pullon, myyntivarastossa on kaksi pulloa ja nyt sitten kolme. En kyllä enää tarvitsisi tätä yhtään. Onneksi voi käyttää tarpeen tullen itsekin, koska tuoksuu tosi hyvältä. Luumulta ja appelsiinilta.
-Tender Care Lip Balm: Netissä sain juuri myytyä pois varastossani olleen tällaisen ja heti tuli uusi. En pääse ikinä eroon näistä...
-Swedish Spa Refreshing antiperspirantti: Deoja mulla ei ole itselläni kuin yksi ja se on lähes loppu. Myyntivarastossa on yksi ja nyt tuli toinen. Taidan ottaa molemmat omaan käyttööni kun edellinen deoni loppuu parin päivän sisällä.
-Milk & Honey Gold nestesaippua: Nestesaippuoita mulla on varmaan lähemmäs 10 pulloa, joten en taida tarvita tätä. Myyntiin.
-Essentials Moisture Concentrate: Sain myyntivarastostani juuri tässä jaksossa myytyä pois tällaisen pyörimästä ja nyt tuli sitten uusi sinne pyörimään. Omille kasvoilleni en tehokosteusvoidetta tarvitse.



Seuraavassa tilauksessa pitää kyllä skarpata ja tilata vain tarpeelliset, jos ei mitään houkutuksia tule.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti