24. elokuuta 2012

Erilaista kosteutusta

Yleensähän olemme tottuneet kosteuttamaan kuivaa ihoa kosteusvoiteilla. Lumenelta on kuitenkin olemassa hieman erilainen tuote ihon kosteutukseen. Se on lähempänä öljyä kuin kosteusvoidetta.


Ravitseva Vartalohoito on upean raikkaan ja ylellisen näköinen Spa-tuoteperheeseen kuuluva kaksifaasinen neste. Minulle ainakin tulee tästä mieleen heti jokin ylellinen ja moderni kylpylä. Olen vähän kyllästynyt kaikkiin valkoisiin voiteisiin ja tuotteisiin, joten tällainen pirteän kesäisen värinen oli mukavan erilainen. Tänä vuonna muutenkin olen keräillyt kaikkea pirteän väristä, mm. Garnierin ihanan keltaisen sokerikuorinnan.

Aikaisemmin olen kyllä haukkunutkin kaksifaasiset tuotteet, koska niiden osiot kuluvat yleensä eri vauhtia ja entäs kun toinen loppuu. Onko tuote yhtä tehokas edelleen.

Vartalohoidon luvataan olevan samettinen ja hoitavat öljyt pehmentävät ja kosteuttavat ihoa sekä hoito sisältää ravitsevaa ruusunjuurta. Tuotteessa on 95% luonnon raaka-aineita sekä täysin luonnon hajuste.


Hoitoa ravistetaan ennen käyttöä ja sen saa todella tehdä hyvin, koska muuten pumppupullosta tulee hieman epämääräinen setti tuotetta. Siitä vaalea osa leviää pitkin ihoa ja keskelle jää klöntti keltaista. Vähän kuin laittaisi veteen oliiviöljyä. Kun pulloa jaksaa ravistaa tarpeeksi, on tuote ihan erilainen. Herkullisen limenvihreää tosi löysää geeliä.

Se levittyy helposti ja tasaisesti kuin unelma, ei mitään ongelmia siinä. Samoin se imeytyy saman tien. Osa kokeilleista kyllä oli sitä mieltä, että on liian öljyinen ja jää tahmaiseksi. Omalla ihollani tätä ei tapahtunut vaikka välillä laitoin kahdesti peräkkäin iholle. Kai mulla sitten on kuiva iho vaikkei se siltä tunnu tai näytä kun se kerran imee tuon itseensä kuin sieni. Imeytymisen jälkeen iho jää todella sametinpehmeäksi.

Ainoa mikä vähän tökkii on tuoksu. Se on alussa kiva, luonnollinen ja raikas, mutta sitten ainakin mulla alkoi tökkimään öljyinen tuoksu. Tuoksua en osaa kauhean hyvin selittää, mutta mieleeni tulee lähinnä jokin sitruunainen oliiviöljy pienellä limemäisellä kirpeydellä. Tykkään kirpeistä sitrustuoksuista, mutta tuo öljyn tuoksu ei ole kiva. Tulee olo, että pitääkö tässä itsensä pannulle laittaa paistumaan.

Ehti jo valua pitkiinsä kun kamera ei suostunut tarkentamaan aluksi

Tykkään tästä kuitenkin tosi paljon enemmän kuin perinteisestä kosteusvoiteesta, koska tämä imeytyy saman tien. Kosteusvoiteet jäävät minulla melko poikkeuksetta tahmaiseksi tosi pitkäksi aikaa ja siksi olen huono rasvaamaan vartalon ihoa. Tämä teki siitäkin miellyttävää. Olen myös vilukissa ja talvisin palelen jatkuvasti, kesälläkin välillä. Tänä kesänä etenkin. Kosteusvoiteiden laiton jälkeen palelen vielä enemmän ja voide itsessäänkin on aina jäätävän kylmää. Vartalohoito ei tunnu kylmältä ja koska se imeytyy heti, en jää palelemaankaan sen vuoksi.

Tätä oli miellyttävä levittää käsinkin. Kosteusvoiteissa en pidä yhtään siitä kun ne jättävät vartaloon levittämisen jälkeen käsiin sellaisen tahmaisen silikonimaisen pinnan ja sitten ei voi pitkiin aikoihin koskea mihinkään.

Kovin riittoisaa tämä ei minun käytössäni ainakaan ole. Koko käsivarren iholle menee noin 2 pumppausta, yhdelläkin voi pärjätä. Muualle vartaloon sitten enemmän. Vaikka ei tätä varmaan päivittäiseen käyttöön ole suunniteltu, koska joka puolella lukee käyttösuosituksessa, että kun haluat hemmotella itseäsi.

Äitinikin tykkäsi tästä paljon, hän on kosteusvoidefriikki ja hamstraa niitä vaikka kuinka sekä käyttääkin huimat määrät minuun verrattuna. Ensin vähän epäili mitä tämä on, mutta sitten ihastui kovasti.

Jos tämä olisi halvempaa ja riittoisampaa voisin käyttää vaikka päivittäin. Siihen saakka joutuu pysyttelemään tahmatassuna läträten noilla kosteusvoiteilla. Tätä voisin ehdottomasti ajatella ostavani uudelleen, mutta hinta on pieni este sille. Pullo kun maksaa noin 15 euroa, omani ostin poistomyynnistä 9 eurolla. Enkä kyllä tiedä onko nämä poistumassa kokonaan valikoimista kun niitä näkee poistomyynneissä joka puolella. Toivottavasti ei, koska tätä oli niin kiva käyttää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti