6. heinäkuuta 2012

Ennen ja jälkeen auringon

Näin kesällä on tärkeää tietysti suojata iho ennen aurinkoon menoa ja sen jälkeen. En ota varsinaisesti aurinkoa koskaan, mutta tietysti oleilen ulkona ihan yleisesti liikkuessa ympäriinsä sekä kotonakin puutarhassa jos viitsii. Naapurissa asusteleva papparainen on niin kyylä, että se aina tulee johonkin nurkalle kyttäämään jos olen ulkona.

Aurinkosuojia ja After Sun voiteita omistan molempia tasan kaksi. Enempää en tarvitse, koska yritän välttää voiteiden hamstraamista nyt kun olen saanut niiden määrää radikaalisti pienennettyä. Aurinkosuojaa kuitenkin käytetään vain muutama kuukausi vuodessa. Talvella vuoraan itseni vilukissana niin vaatteisiin, etten tarvitsisi suojaa kuin kasvoille ja talvella siinä ajaa asiansa suojakertoimellinen päivävoide ja meikkivoide.


   Vartalolle aurinkosuojana toimii Nivea Sun Caring Lotion High 30, jossa on UVA ja UVB suoja. Tätä olisin halunnut suojakertoimella 50, mutta sitä ei ollut saatavilla sillä hetkellä. Pakko siis tyytyä alhaisempaan suojaan, koska ihollahan tämä ei ole enää suojakerroin 30 vaan matalampi. Jotta saavutettaisiin tuo täysi suojakerroin, tulisi voidetta olla todella paksusti.
   En ole koskaan hirveästi käyttänyt Nivean tuotteita, omistan tasan tarkkaan yhden palasaippuan sekä kynsilakan tämän lisäksi. Perinteistä Q10 voidetta en ole ikinä kokeillut enkä muitakaan voiteita. Jotenkin olen aina kuvitellut ne täyteläisiksi ja rasvaisen tuntuisiksi ja sitä tämä aurinkovoide ainakin on. Se levittyy iholle kohtalaisen hyvin, mutta imeytyy äärettömän hitaasti, jää kiilteleväksi, rasvaiseksi ja tahmeaksi pinnaksi iholle. Siihen sitten tarttuu kaikki ulkona lentelevät roskat sun muut. Tuoksukin on vähän turhan voimakas. Suojausteho on kuitenkin hyvä, en ole palanut kertaakaan tätä käyttäessä vaikka palan helposti. Pullo on myös vähän epäkäytännöllinen, oma voiteeni alkaa olemaan loppumaan päin ja sitä on vaikea saada ulos kovasta pullosta. Tuubi olisi kätevämpi niin saisi puristettua kunnolla. Nyt pullo taitaa olla uudistettu, omani on vanhempaa mallia. Ehkä uusi on toimivampi. Ainakin muodoltaan, tähän mun neliskanttiseen pulloon varmaan lopussa jää voiteet tuonne reunoille. Kasvoille on oltava oma voide, aluksi kokeilin tätä muutaman kerran, mutta naamasta tuli niin tajuttoman kiiltävä ettei siihen voinut mitään meikkiä laittaa päälle.

Siksi hankin kasvoille oman aurinkosuojan. Käytän toki suojakertoimellista päivävoidetta sekä meikkivoidetta ja puuteria, mutta kesän paahtavassa auringossa se ei riitä. Ja suojakertoimet ovat verrattain pieniä, päivävoiteessani on SK15, meikkivoiteessa SK8 ja puuterissa SK10. En jaksanut kaupasta alkaa metsästämään mitään kasvovoidetta vaan tilasin suoraan Oriflamelta Sol Face Sun Creamin suojakertoimella 20 kun vahvempaa ei ollut. Tämä on kyllä Anti-Ageing tuote, mutta ei ollut nuoremmalle iholle olevaa saatavilla. Ja estää tämä ennenaikaista vanhenemista, joten ehkä se sopii parikymppisellekin. Tässäkin on sekä UVA että UVB suoja, sekä ihoa pehmittävää E-vitamiinia ja soijaproteiinia. Suojaa myös pigmenttiläiskiltä, mutta niitä minulla ei ole koskaan ollut. Voide on aivan erilaista kuin tuo Nivean. Kevyttä, hyvin imeytyvää ja miedon tuoksuista. Kasvot eivät jää kiilteleviksi vaan meikata voi aivan helposti. Silti teho on sama kuin Nivean tuotteessakin tai ainakaan en ole palanut tämän kanssa. Hieman kalliimpaa tämä toki on kuin Nivean voide, Nivea maksaa noin kymmenisen euroa, tämän hinta on parikymppiä.

Auringossa oleilun jälkeen on sitten aika käyttää After Sun tuotteita.


Sitä varten ostin jo talvella poistomyynnistä tämän Hawaiian Tropic Aftersun Moisturiserin. En ollut aikaisemmin kauheasti tutustunut merkin tuotteisiin, vaikka herkullisen näköisiä pulloja olen kyllä vilkuillut. Etenkin tämä öljy on houkutellut minua kovasti.

Kuva: Google


Poistomyynnissä After Sun taisi maksaa noin 7 euroa, normaalihinta netissä oli kymmenen euron luokkaa. Voide lupaa kosteuttaa 24 tuntia auringon, tuulen ja uimisen jälkeen ja se myös auttaa säilyttämään rusketuksen. Se sisältää A- ja E-vitamiinia sekä aloe veraa. Sitä lisätään pullon käskyn mukaan runsas määrä suihkun jälkeen. Suurin yllätys oli sisällössä. Voiteet pääasiassa sisältävät kaikkea muuta kuin luonnollisia tai muuten tarpeellisia ainesosia. Vettä, silikoneja ja muuta mukavaa. Tässä ensimmäisenä incissä on Aloe Barbadensis ja sitä onkin 98%, sen jälkeen lista alkaa kuulostaa tutummalta lähtien vedestä ja glyseriinistä, mutta tuo aloe vera ykkösenä oli täysi yllätys. Yleensä jos tuotteen sanotaan sisältävän jotain, on kyseinen ainesosa jossain incin loppupäässä vain näennäisenä ainesosana.
  Tuoksu on hyvin mieto, tästä tulee mieleen lapsuuden kesäpäivät matonpesupaikalla. Tuoksu on ihan samanlainen. Lisäksi voide on kivan vihreää. Voide on hyvin täyteläistä, niin jäykkää että sillä voisi varmaan kuorruttaa kuppikakun ja se säilyisi sellaisena tötterönä. Voide kuitenkin levittyy kuin unelma ja imeytyy käytännössä saman tien eikä jää tahmaamaan ihoa. Kosteutusteho on hyvä, 24 tunnin kestosta en osaa niin sanoa, koska ihoni ei ole kuiva. Ihoni ei vaadi voidetta, mutta käytän voiteita ihon kunnon säilyttämiseen. Kaikin puolin todella hyvä voide jota varmasti tulen ostamaan lisääkin. Kerrankin voide, jossa ei tarvitse maksaa pelkästä vedestä. Hintakin on halpa ottaen incin huomioon.

Kuten aurinkosuojienkin kohdalla, on toinen voide markettipuolelta ja toinen Oriflamelta. Innostuin tilaamaan Sol FamilyAfter Sun Shimmerin Lotionin koska emulsio sisältää kullanhohtoisia hiukkasia, jotka korostavat rusketusta. Mun kohdalla voi kysyä, että mikä rusketus, mutta ehkä laitan joku päivä itseruskettavaa. Ja näytti se ihan kivalta valkoiseen seinään sulautuvaa ihoakin vasten. Tämä oli vähän kalliimpaa kuin edellinen. Normaalihinta on 17,90€. Ja tässä maksetaan vedestä, koska incissä ekana on Aqua. Tämäkin sisältää Aloe Veraa, mutta se on vasta incin keskivaiheilla. Moisture Complex -yhdiste tehokosteuttaa ja allantoiini sekä karitevoi rauhoittavat ihoa. Tämä on vähän löysempää kuin tuo Hawaiian Tropic, tuoksukin on vähän teollisempi, muistuttaa jotain hajuvettä. Levittyy hyvin, mutta imeytyy vähän hitaammin kuin edellinen. Hileet ovat todella pieniä, tuskin havaittavia kaukaa, mutta ehkä ne ruskealla iholla näkyisivät auringossa. Ihan kelpo tavaraa tämäkin, mutta tykkään tosi paljon enemmän tuosta Hawaiian Tropicista.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti