30. toukokuuta 2012

Loppuneita

Taas on pieni kasa tuotteita loppunut ja tässäpä ne olisivat.

JR Beauty Apricot Exfoliating Cream josta lisää täällä.


Lumene Natural Code Skin Perfector Mineral Powder sävy 12 Fudge tuli lopultakin tiensä päähän. Tätä tulee kyllä vähän ikävä. Se on toinen puuterini ikinä joka loppuu. Aikaisemmin on loppunut vain ikivanha Anytimen puuteri, jonka sävyä en muista. Tämän käyttö on kestänyt pari vuotta, olen aina välillä käyttänyt muita puutereita, mutta aina palannut tähän. Tällä vain saa niin kauniin puuteroinnin, se on kevyt ja pitää kiillonkin poissa jonkin aikaa. Ei sisällä talkkia, joten iho kiittää. Monet ovat valittaneet tämän hajoamisherkkyyttä, mutta omani ei ainakaan ole hajonnut vaikka se on tippunut lukemattomia kertoja lattialle. On kyllä ehdoton lempparini, mutta en ainakaan nyt osta sitä lisää(jos tätä enää tehdäänkään), koska minulla on kolme puuteria odottelemassa ja kaksi niistä on avattuja. Miinusta saa vähän peilin puutteesta, mutta senkin saa ostettua erikseen jostain. Tämän ostopaikan valikoimissa sitä ei ollut.


Myös toinen pitkäaikainen tuote loppui. L'Oreal Triple Active Balance Cleansing Milk. Sain tämän joskus tädiltäni yhdessä kahden saman sarjan kasvoveden kanssa. Hän sai ne jostain, muttei halunnut käyttää niitä. Tykkään enemmän vähän geelimäisemmistä putsareista, mutta tämänkin kyllä käytti ihan mielellään vaikka sen kanssa joskus onnistuikin sotkemaan kun se valui joka paikkaan. Tuoksu oli ihan hyvä ja mieto, meikki lähti pois helposti kasvoilta, mutta silmiin en tätä käyttänyt. Kokeilin muutaman kerran, mutta tätä meni melkein poikkeuksetta silmiin ja se kirveli. Maito oli helppo pyyhkiä pois vanulapulla ja ihoa ei kiristänyt. Triple Active sarjan mukaisesti tälläkin on kolme vaikutusta, se puhdistaa, kosteuttaa ja virkistää. Vaikuttavana aineena on Hydra-Claryl. Tuote lupaa poistaa talia rasvoittuvilta alueilta, mutta en mitään selkeää vaikutusta huomannut. Ei se kuitenkaan pahentanutkaan rasvoittumista. Tuote on hyvin riittoisaa ja siksi en sitä ostaisikaan nyt uudelleen, koska ehdin jo kyllästyä maitoihin kun tätä kesti ikuisuus käyttää loppuun. Tätä ennen jo käytin yhden toisen puhdistusmaidon, joten nyt saa riittää hetkeksi. Ja minulla on muutama putsari odottelemassa käyttöä, etenkin Artistryn geeliputsaria olen palanut halusta päästä kokeilemaan.


Ikuisuustuotteista loppui myös Silk Collection hiuksiin jätettävä hoitoaine. En tiedä edes milloin olen saanut sen, joskus ala-asteikäisenä kuitenkin. Silloin hiukseni takkuuntuivat jatkuvasti ja tällä sai helposti selvitettyä isommatkin takut. Äiti käyttikin sitä hiuksiini vain selvityssuihkeena. Tämä oli pitkään käyttämättä kunnes kaivoin sen kaapista pois ja päätin käyttää loppuun. Tällä kertaa ihan hoitoaineena ja toki myös takkujen selvittelyyn suihkun jälkeen. Suihke lisää hiusten kiiltoa, kammattavuutta ja hiuksiin tulee aivan uudenlaista pehmeyttä. Lisäksi huomasin sen myös auttavan taistelussa pörröisyyttä vastaan. Suihke sisältää riisiproteiinia, joka antaa luonnollista elinvoimaa. Tuoksu on mukavan mieto eikä jää kovin pitkäksi aikaa leijumaan ympärille. Plussaa vielä siitä, että tuote on kotimainen ja sitä ei ole testattu eläimillä. Voisin ostaa uudelleenkin, mutta veikkaan ettei tätä enää valmisteta kun tämä on niin vanhaa. Säilynyt uudenveroisena kuitenkin. Ja on hyvin riittoisaa päivittäisessäkin käytössä. Valmistaja tekee edelleen muita tuotteita ja niitä löydät täältä.


Amalfi shampoonkin kulutin loppuun. Se oli kerran tarjouksessa hintaan 2,50e, valittavana oli kahta tai kolmea muutakin shampoota eri hiustyypeille, mutta valitsin tämän normaaleille hiuksille olevan kun ei rasvaisille hiuksille ollut omaansa. Pullo on iso, 750ml, ja shampoo itsessään on ärtsyn vihreää ja tuoksuu vahvasti mintulle. Ei ihan suosikkituoksujani kun suosin tyttömäisempiä, mutta minttu kyllä tuo päänahkaan raikkaan ja viileän tunteen. Pullo on taas niin iso, että minun täytyi aina täyttää matkapulloja sillä, jotta suihkussa tuotteideni hylly ei tippuisi painon takia. Shampoo on klorofyllishampoo eli sisältää lehtivihreää. En ainakaan löytänyt sille mitään muuta käyttöä netistä kuin, että se on väriaine. Se selittääkin tuon värin. Shampoon luvataan suojaavan hiuksia luonnollisella kosteuttavalla ainesosalla. Sitä ei tietenkään kerrota mikä se on. Shampoon pitäisi myös antaa kiiltoa. Shampoo pesi hyvin, mutta ei narskuvaksi kuten parhaat shampooni. Näin ollen myös hiukset jäivät vähän raskaiksi, eivätkä ilmaviksi kuten narskuvien shampoiden kanssa. Plussaa kyllä siitä ettei tässä ole silikoneja yhtään ja muutenkin ainesosia on vähän. Silti pysyttelen mieluummin rasvaisille hiuksille tarkoitetuissa shampoissa.


Isadora Wonder Nail lakka sävyssä 191 Gothic Black on myös tullut tiensä päähän. Sitä on ehkä pikku tippa jäljellä. Jo toinen tänä vuonna loppunut musta lakka ja syykin on sama kuin edellisessä. Jähmettyi pulloon. Saman ongelman olen havainnut käytännössä kaikissa paksummissa valkoisissa lakoissa, jotka ovat peittäviä eivätkä läpikuultavia. Tämä on ostettu vuonna 2007 ja ei mennyt kauankaan kun se alkoi jäykistymään hiljalleen. Sitten siirsin sen viime vuonna leimauskäyttöön kun ei siitä muuhun ollut, mutta nyt siitä ei enää ole siihenkään. Tavallisena mustana ja näin vanhana lakkana se ei ole enää pelastamisen arvoinen. Sanokaamme siis hyvästit sille. Nyt pitää etsiä uusi musta lakka, koska minulla ei ole kuin yksi hirveä Revlonin wannabe musta joka auringossa on ruskea.


Soothing Dry Skin Body Lotion loppui. Tämä on ollut minulla kauan ja tästä omistin myös vähän pienemmän käsivoiteen, mutta se loppui jo muutama vuosi sitten. Voide sisältää hedelmäuutteita ja antioksidanttista kamomillaa, joka pehmentää ja rauhoittaa sekä hieman papaijaa. Voiteessa on myös A ja D vitamiineja, lesitiiniä ja klorofylliä jotka saadaan avokadoöljystä. Kosteuttavan voiteen luvataan rauhoittavan ihoa. Tuoksu on ihanan hedelmäinen ja voidetta käyttää ihan mielellään. Imeytyminen tosin on hidasta enkä huomannut mitään rauhoittavia vaikutuksia. Pullon pumppu myös tukkeutui aina välillä.

Ihonhoitotuotteista loppui pari L'Orealin Perfect Clean tuotetta. Myös Maybellinen Lash Stiletto Volume loppui viimeinkin. Näistä kaikista on tulossa oma postaus aivan piakkoin.

Lisäksi loppui yksi spray deodorantti joka oli pitkään vajaana ja työlaukussa ollut toinen spray deo. Nyt alkaakin kaikki vajaat sprayt olla käytettyjä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti